Huh, olisikohan aika päivittää kuulumisia… Eipä silti, nytkin olisi paljon kaikkea muuta, mihin tämä välillä niin vähäinen vapaa-aika olisi parempi käyttää, mutta laitetaan nyt pienet sepustukset, että hengissä edelleen ollaan…

Kovin suuria harppauksia ei olla koirien kanssa harrastusrintamilla otettu, pitäisi varmaan treenata enemmän ja ennen kaikkea tavoitteellisemmin. Mutta jotenkin ilman sitä treeniseuraa ja viime kuukausien huonossa kelissä ei ole tullut lähdettyä ulos tokoa räpistelemään vaan mieluummin painuu sitten tuulettamaan itseään lenkille kun tilaisuus tulee. No, nyt kevään tullen voisi aktivoitua.

Aplan kanssa ollaan käyty joka toinen tai välillä viikoittainkin agitreeneissä. Ei me välttämättä tuossa seurassa (muut koirakot mölli/1-luokan tasoa, harjoitukset eivät aina niin vaativia) kamalasti päästä kehittymään mutta jos edes välttyisimme taantumiselta… Maaliskuussa käytiin kisaamassakin pari rataa mutta ilman menestystä (ekalla radalla oma mokani kun ajauduin liian lähelle hyppyä ja Apla meni sen väärin päin; tokalla radalla tuli kontaktivirhe ja kepit A meinasi aloittaa väärin mutta sain korjattua ennen hylkäystä, tulos 12 jotakin). Sen kuitenkin huomasi, että kisasuorituksia pitäisi tehdä enemmän, että voisi niistä kunnon tuloksistakin realistisesti haaveilla… No, viikon päästä odottavat seuraavat kaksi starttia.

Tokon puolella Aplan treenit ovat olleet aika vähissä. Joskus illalla käyty jotain humputtelemassa mutta kunnon EVL-kisakunto on vielä aika kaukana. Merkille meno sujuu jo hyvin mutta jos koiran tiedossa ennen lähetystä on ruudussa odottava palkka tai viedyt ohjatun kapulat niin merkille ei todellakaan eksytä vaan rynnätään suoraan sinne ruutuun/kapuloille (no, itse asiassa en treeneissä edes käytä kapuloita vaan ruokakippoja). Tässä pitäisi siis saada tehtyä paaaljon toistoja pelkälle merkille menosta houkutuksista huolimatta. Tunnari kaipaa vielä sitä rauhallista työskentelyä mutta muuten voisi vaikka kisoihin jo mennäkin (no, ykköstuloksesta lienee turha haaveilla ennen kuin tuo merkki-asia on kunnossa).

Rún on ollut tänä keväänä hieman Aplaa enemmän ”parrasvaloissa”. Maalis-huhtikuun vaihteessa olimme perinteiseen tapaan Joensuussa yhdistetyllä työ- ja vapaa-ajan matkalla ja samaan yhteyteen sain mahdutettua Polvijärvellä pidetyn ryhmänäyttelyn. Kuinka ollakaan Rún oli ainoa mukaan ilmoitettu islantilainen (toivoinkin, ettei olisi kovin paljoa kilpailua kehässä…) ja niin vain tuomari antoi ”pienistä puutteista huolimatta” ERI1 SA ROP SERT (tosin vasta nyt huomasin, että arvostelulomakkeeseen ei ole ruksattu SERT-kohtaa… mutta ruusukkeen saimme ja näyttelyn kotisivujenkin mukaan meille serti tuli). Enpä olisi uskonut, että saan Rúnille koskaan sertiä (ainakaan meidän näyttelyissä esiintymistahdilla), ja nyt se tupsahti tytön toisesta näyttelystä! Aika huimaa. Ehkä lopetammekin tämän näyttelyuran nyt sitten näin ”huipulta” tähän. :) Emme jääneet sitten odottelemaan moneksi tunniksi ryhmäkehiä. Tässä vielä Rúnin arvostelu (tuomarina Soile Bister):

”Erinom. tyyppi ja koko. Hyvä luust. ja kaunislinjainen, sopivan vahva narttu. Hyvä pää, ilme, korvat ja purenta. Kirsu voisi olla tummempi. Hyvä luusto ja kulm. Hieman ulkokierteiset etu- ja takakäpälät. Hieman jäykkä ja ahdas taka-askel. Erinom. luonne.”

Ja tässä pari kuvaa Rúnista kehässä (kiitos Anu Tiihoselle! Rúnin häntä tosiaan on kuvissa hieman epätarkka, se kun heilui koko ajan… :)):





Tuolla samaisella reissulla vietimme aikaa myös siskoni ja porokoiriensa Mintun ja Saagan kanssa. Tässä välähdyksiä koiralauman lomasta (kuvat: Hanna Kolari):



Kaunis hymykuva...



Rúnin kanssa piipahdimme myös tokokokeessa (sekin neidille uransa toinen) viime keskiviikkona. Kovin vähiin jäi treenailu sitä silmällä pitäen (enimmäkseen oltiin viime ajat treenailtu Aplan agitreenien jälkeen hallin reunamilla seuraavan agiryhmän harjoitusten aikana; siinä on häiriötä ihan kivasti vaikkakin tilanpuute vaivaa) mutta mentiin nyt kuitenkin. Kyseessä oli iltakoe ja ALO-koirakoita oli ilmoittautunut peräti 17 kpl. Odottelua ainakin riitti oman vuoromme ollessa puolivälin hujakoilla. Tämä ehkä vähän söi Rúnin parasta virettä (olisi pitänyt hakea se autosta hieman myöhemmin odottelemaan omaa vuoroa, mutta toisaalta tuollaisen melko kokemattoman kisaajan kanssa haluaisi, että se tutustuu koepaikkaan kunnolla, vaikka tuttu halli olikin kyseessä) mutta toisaalta eipähän riekkunut kehässä samalla lailla kuin viime elokuussa…

Koe aloitettiin tuttuun tapaan luoksepäästävyydellä. Tätä oltiin tehty viimeksi silloin tammikuun kisamaisissa treeneissä, ja Rúnin ihmisrakkauden tuntien saattoi odottaa, että tuomaria noustaan tervehtimään innolla. No, pylly pysyi nätisti maassa ja 10 räpsähti! Aika yllättävää. Tosin tuomarikin oli fiksu ja ei jäänyt liian pitkäksi aikaa lääppimään koiraa vaan vain nopeasti rapsutti rinnasta ja se oli siinä. Meidän pelastus. Paikallamakuu meni myös hienosti, siitäkin 10 (kerran Runskin pää kävi jopa maassa; pitkästyminen on ihan hyvä merkki tässä liikkeessä, sanoo tämä Aplan kanssa aikoinaan  paikallaolon kanssa taistellut ohjaaja…). Seuraamiskuviot tuntuivat kovin lyhyiltä ja kiireellä käskytetyiltä mutta eipä tuo sinänsä haitannut. Hihnaseuraamisessa onnistuin kerran polkaisemaan Rúnin varpaille (koira älähti mutta jatkoi onneksi moitteetta seuruuta) ja vapaana tuli yksi pieni herpaantuminen mutta muuten olivat kai ok (itsestä tuntui, että seuraamispaikka olisi saanut olla tiiviimpi, tätä pitäisi jonkun ulkopuolisen kommentoida kun itse katson kokeissa koiraa aina vain pikkuriikkisen silmänurkasta). Liikkeestä maahan oli hieno. Luoksetulossa ei muuta vikaa kuin hieman vinoon jäänyt perusasento (edestä sivulle siirryttäessä). Tätä ei treeneissä enää esiinny mutta kummasti kisatilanteessa jää vinoon. Liikkeestä seisomisessa koira meni hienosti maahan… Tämä ongelma ilmaantui edellisen sunnuntain treeneissä enkä ehtinyt saada sitä palautettua varmaksi. Hypyssä kuului yksi ”vuh”, muuten ok. Tuomari kehui, että hyvin koulutettu koira ja upea kontakti (niin kuin onkin; Rún on pienestä pitäen ollut todella hanakka ottamaan katsekontaktia myös ”vapaalla” ollessaan, se on sille jotenkin luontaista). Haukahdukset vain pitäisi saada kokonaan pois (nyt koko kokeen aikana koira haukahti kolme kertaa, joista yksi liikkeiden välissä; iso parannus entiseen vaikkakin totta kai jokainen vuh on liikaa). Tässä vielä koottuna Rúnin tulosrivi (tuomarina Salme Mujunen):

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 9,5
Seuraaminen taluttimetta 9
Maahanmeni seur. yhteydessä 10
Luoksetulo 9,5
Seisominen seur. yhteydessä 0
Estehyppy 9,5
Kokonaisvaikutus 9,5

Yhteensä 172/200 p.

Ihan hyvin siis meni. Täytynee mennä ensi kuussa seuraavaan kokeeseen, jos vaikka se TK1 sitten irtoaisi (aina toivoa saa).

Nyt kevään koitettua, ilmojen lämmettyä ja ulkokenttien pikkuhiljaa sulaessa pääsemme toivottavasti koirien kanssa useammin tokoilemaan ainakin omaksi iloksemme. Treenejä auttaa hieman myös se, että sain vihdoin hankittua sen sitruunapannan… Rúnille se tepsiikin melkoisen hyvin, pitää koiran pääasiassa hiljaisena kun odottelee omaa vuoroaan kentän laidalla (toki jos Aplaa lelulla palkkaan niin Rúnin on ihan pakko vähän kommentoida mutta erittäin kohtuudella kun vertaa siihen konserttiin, mikä olisi ilman pantaa). Mutta Aplaan ei pannalla ole sitten yhtään mitään vaikutusta. :( Se koira varmaankin sitten tykkää sitruunan tuoksusta… Onneksi Apla on kentän laidalla näistä kahdesta kuitenkin se hiljaisempi osapuoli, ja suu pysyy pääasiassa supussa niin kauan kuin en palkkaa Rúnia lelulla. Mitähän sähkäshokkipantaa Aplalle pitäisi seuraavaksi kokeilla… Olin nimittäin toivonut, että sen olisi saanut agitreeneissäkin odotellessaan hiljaiseksi (nykyisin on kyllä aikamoinen häirikkö siellä räksyttäessään) tuolla sitruunalla mutta eipä sitten. Pöh. Äänekkään islantilaisen omistamisessa on omat haasteensa!