Otsikko kertonee olennaisimman… Toukokuussa tuli koirien kanssa tokoiltua poikkeuksellisen ahkerasti, viralliset tulokset vain eivät päätä huimanneet. Molemmille koirille olin varannut koepaikat ja sitä myötä oli pakko ottaa aikaa myös treenaamiseen. Eihän se niin tehokasta menoa aina ollut kun ne harjoituskaverit puuttuvat ja treenipaikatkaan eivät useimmiten ole läheskään koemaisilla häiriöillä varustettuja mutta niillä eväillä mentiin. Huomasin myös harmistuksekseni, että sitruunapannan teho on alkanut hiipua Rúninkin kohdalla… Ei kiva. Meteli oli välillä aikamoinen kun toinen odotteli kentän laidalla. Pitämieni pentukurssien jälkeen olen sentään saanut viikoittaisen tilaisuuden treenata kummankin koiran kanssa rauhassa erikseen, välillä jopa muita koiria vilisevässä ympäristössä. Tätä iloa riittää vielä kesäkuullekin, jos vain lähiseudulta löytyisi vielä niitä kokeita, joihin ilmoittautua…

Mutta niin, Rúnin koetus oli vuorossa 18.5. Kyseessä oli perjantai-illan koe, ALO-luokan arvioitu alkamisaika oli klo 20. No, menin paikalle jo hyvissä ajoin (n. vartin yli seitsemän), että ehtisin lenkittää koirat ja totuttaa Rúnia uuteen koeympäristöön. Pahaksi onneksi sää ei tuona päivänä ollut tokoilulle lainkaan suosiollinen… Vielä meidänkin saapuessa paikalle tuli rajuja sadekuuroja ja kenttä oli erittäin märkä ja lätäkköinen. No, sade kyllä taukosi ennen kahdeksaa mutta muuta harmia tuli tilalle. Kokeen aikataulu nimittäin venyi ja paukkui: koe alkoi ehkä tunnin myöhässä, meidän vuoro oli n. klo 21.30 ja kotiin päästiin lähtemään joskus 22.15 aikoihin. Oli siinä odottelua! Lisäksi olin pukeutunut ihan liian kevyesti ja siinä tuntitolkulla hytistessä kengät sateen jäljiltä märkinä tuli kyllä mieleen, että voisi sitä perjantai-iltaa miellyttävämminkin viettää… Ei kuitenkaan viitsinyt lähteä kotiin vaikka oma kisamieliala oli kyllä vähän alakantissa.

Taisi Rúnkin saada tarpeekseen ylenmääräisestä odottelusta ja kehän laidalla norkoilusta koskapa esiintyminen itse kehässä oli taas mitä oli. Luulin jo hyvin menneen edellisen kokeen perusteella, että Rún oli aikuistunut ja lopettanut temppuilunsa mutta ei… No, luoksepäästävyys meni vielä hyvin, nousi kyllä tervehtimään tuomaria mutta käyttäytyi hillitysti. Paikallamakuussa keskittyminen alkoi sitten herpaantua ja tarvittiin kaksi maahanmenokäskyä. Muuten ok suoritus. Seuraamiset olivat jotenkin tosi huolimattomia, mm. perusasentoja jäi puuttumaan ja haukahduskin taisi taas juoksuun lähdössä päästä. Treeneissä oli seuruu ollut tosi nättiä. Liikkeestä maahanmeno oli totutun hyvä; seisomaan jääminen muuttui sitten taas maahanmenoksi eli vanhan virheen toistoksi vaikka tähän oli erityisesti keskitytty treeneissä. Luoksetulossa hieman vinot loppuasennot, muuten hyvä. Mutta se estehyppy… Grande katastrof! Toisella käskyllä taisi lähteä kohti hyppyä mutta juuri ennen estettä löikin jarrut pohjaan, kääntyi minuun päin ja ”vuhvuhvuh”. Uuteen käskyyn sama painokkaan äänekäs uhmavastaus. Monennellakohan käskyn ja käsimerkin yhdistelmällä lopulta hyppäsi esteen… Koira kyllä tiesi tasan tarkkaan, mitä kuuluu tehdä (vaikka ei huhtikuisen kokeen jälkeen oltukaan hyppyä otettu kertaakaan, olisi kai pitänyt) mutta jotenkin kuumeni ja löi hanskat tiskiin kesken liikkeen. Tuollainen harmittaa suunnattomasti!! Oli kyllä masentunut olo kokeen jälkeen. Ensin värjöttelee ikuisuuden odottamassa kokeen alkua ja sitten tulos on tuollainen… Aplan kanssa on tottunut, että koira tekee aina nöyrästi parhaansa mutta Rúnin aivoitukset tuottavat kyllä yllätyksiä. Tässä vielä kaikki suorituspisteet:

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 8
Seuraaminen kytkettynä 8,5
Seuraaminen taluttimetta 8,5
Maahanmeno seur. yhteydessä 10
Luoksetulo 9,5
Seisominen seur. yhteydessä 0
Estehyppy 0
Kokonaisvaikutus 8,5

Yhteensä 142/200 p. (Tuomarina Riitta Räsänen)

Ei kai sitä auta kuin suunnata nokat kohti uusia koitoksia…

No, seuraavaksi oli vuorossa Aplan koetus eli eka EVL-koe 27.5. Olisi kyllä tarvittu enemmän ja parempaa treeniä alle (viimeisen kuukauden aikana ei ihmeitä kuitenkaan pysty tekemään) mutta käytiinpähän katsomassa, missä mennään. Vaikka eipä tuosta suorituksesta niin otakaan selvää… Koeolosuhteet olivat aika erilaiset kuin Rúnin kanssa vajaata paria viikkoa aiemmin. Nyt oli sunnuntain aamukoe, aurinko helotti täydeltä terältä ja kenttä oli jo aamusta melkoisen paahteinen. Onneksi järvi oli vieressä, jossa saattoi käyttää koiran viilentymässä.

Ensiksi paikallaolot. Istuminen meni hienosti, siitä 10. Makaaminen oli sitten se vaikeampi juttu, tai siis se suun pitäminen kiinni… Haukahduksia (reagointina muiden ohjaajien käskytykseen, onneksi ei sentään ihan täyteen ääneen Apla louskuttanut) taisi tulla neljä ennen kuin koirat jätettiin. Ei vaan hermo pidä ilmeisesti tässä ryhmäliikkeessä (varsinkin kun sitä ei oltu harjoiteltu sitten tammikuun yhden ainoan kerran), varsinkin kun se on vielä heti kokeen alussa. Turhauttavaa. Kuulemma A oli myös hieman liikutellut etutassujaan maatessaan. Pisteitä 8,5; onneksi haukuista ei sentään vähennetty enempää. No, sinänsä olen tyytyväinen, että paikallaolot sujuivat pääosiltaan hyvin, harjoittelua kun oli alla äärimmäisen vähän.

Loput liikkeet tehtiin kahdessa osassa. Ensiksi Z. Tässä kostautui seisomaan jäämisen hinkkaus (Aplalla oli ollut yllättäen vaikeuksia keskittyä erottelemaan istumis- ja seisomiskäskyjä ja treeneissä olinkin keskittynyt paljon juuri tuohon seisomiseen): istumisessakin A jäi sitten seistä tönöttämään… Lisäksi mokasin itse kun viimeisessä kulmassa käännyinkin väärään suuntaan (sitä se teettää kun ei treenaa kisanomaisesti vaan noita asentoja ihan vain vapaamuotoisesti). Ei siis mairittelevasti alkaneet meidän yksilöliikkeet… Sitten taisi olla luoksetulo. Tähän en ollut treeneissä paljon panostanut kun tiesin, että kyllä A nyt aina jotenkin pysähtyy ja oli tärkeämpiäkin liikkeitä harjoittelun alla. Eka pysäytys hieman venyi minun silmiini mutta muuten meni ok ja yllättäen saimme jopa 9 pistettä tästä. Sitten suurin murheenkryynimme oli ohjattu nouto. Tätä oli kyllä treenattu mutta aika loppui kesken. Leijonanosa harjoituksista oli mennyt pelkkään merkille menon hinkkaamiseen ja ennakoinnin poiskitkemiseen. Pitkään jouduin vain käymään tallustelemassa merkin toisella puolella ja silti Apla meinasi lähteä tarkistamaan, että mitä olin oikein siellä käynyt tekemässä. Vähitellen sain jopa pysähtyä oletettujen noutokapuloiden paikalla, sitten jopa kumartua niillä kohdin, eikä koira enää karannut niille sijoille merkille menon sijaan. Seuraavaksi lisäsin pienet ruokapurkit kapuloiden paikoille, ja niihin Apla tottui jo hyvinkin nopeasti. Noilla kipoilla tehtiin myös muutama kerta suuntien opettelua merkiltä mutta en uskaltanut paljoa tätä tehdä, ettei ennakointi taas alkaisi (ja toisaalta Apla lukee käsimerkkejä aika hyvin eli jopa ilman treeniä osasi aika hyvin lähteä oikeaan suuntaan). Vasta vajaata viikkoa ennen koetta taisin vaihtaa kippojen tilalle noutokapulat. Lisäksi merkille menossa suurena ongelmana oli ääntely: kärsimätön vuhahtelu odottaessa ja lähtöhaukahdus käskyn tultua. On vaan pitänyt ottaa tiukka linja, että merkille ei pääse jos ei olla hiljaa. Välillä lähetysyrityksiä on saattanut olla 5-7 ennen kuin hiljainen suoritus on saatu tehtyä. Kaikkiaan siis aika hinkkausta tämä meidän treenaaminen ollut… Onneksi Aplalla motivaatio kestää.

No, kokeessa pääasia onnistui eli A meni merkille ja myöskin hiljaa (eikä häiriintynyt lähellä olleesta toisesta tötteröstä, jollaista häiriötä en ollut uskaltanut omiin treeneihimme edes ottaa). Haki sitten kuitenkin väärän kapulan… Voi pah sentään! No, vähän omaa mokaa kun olen opettanut kiertämään merkin ja täten pysäytin koiran kun se oli minusta katsoen merkin oikealla puolella. Siitä on sitten hankalampi lähteä hakemaan sitä vasemmanpuoleista kapulaa… No, pienellä lisätreenillä tästä ongelmasta varmasti päästään.

Eka osuus päättyi kaukoihin. Ne meni ihan hyvin, pistevähennyksien syytä en oikein kuullut, olisiko tullut yksi haukahdus siinä jossain kohtaa ja ehkä jotain ihan minimaalista etenemistä asennonvaihdoissa.

Toinen osuus alkoi sitten seuraamisella. Voi kun tuntuikin pitkältä se kaavio kun viime ajat oli tottunut Rúnin kanssa lyhyisiin ALO-seuraamisiin… Ihan hyvin meni, pisteitä tuli 9. Seuraavana merkki + ruutu. Tässäkin onnistuttiin niissä asioissa, mihin oli treeneissä keskitytty eli merkille meno oli hiljainen ja hyvä ja koira osasi ruutuun (saman viikon treeneissä olin kauhukseni huomannut, että palkan ollessa ruudun takana A juoksikin ruudun ohi eikä läpi sinne palkalle…). Mutta maahan mentyään Apla päättikin jostain kummallisesta syystä nousta ylös haistelemaan yhtä ruutumerkkiä (!). Tällaista ei ollut KOSKAAN ennen tehnyt. Siis ihan kummallista, en kyllä ymmärrä. Olikohan merkin päällä lähiaikoina pidetty jotain namia, jonka tuoksu leijaili Aplan nenään, tiedä häntä. Joka tapauksessa tämä tempaus nollasi meidän ruutu-liikkeen. :( Harmittaa todella kun muuten olisi mennyt niin hyvin. Seuraava mysteerio tapahtui sitten metallinoudossa, jossa A päätti sitten kiertää esteen tullessa. Tätäkin tehnyt ehkä pari kertaa koko elämänsä aikana… Oliko este sitten sen mielestä liian korkea hypättäväksi inhottavan metallikapulan kanssa, en tiedä. Enemmän kai pitäisi tuota hyppyä päästä treenaamaan. Nyt oltiin tammikuun jälkeen kokeiltu hyppynoutoa kai vain kerran koeviikolla. Tästäkin liikkeestä sitten aika turha nolla. Lopuksi tunnari. Tässä pelkäsin Aplan kapulanmaistelua mutta oma löytyikin niin heti, ettei paljon muita tarvinnut edes haistella. Hienosti 9 pistettä tästä. Kokonaispisteet kuitenkin noiden nollien ansiosta jäivät hyvin vaatimattomiksi. Ihmeen vähän lopulta harmittaa kun ne treeneissä hinkatut asiat kuitenkin sujuivat ja koira periaatteessa osaa paremmin kuin pistemäärä antoi nyt olettaa. Tässä vielä ne meidän pisteet:

Istuminen ryhmässä 2 min 10
Paikalla makaaminen häirittynä 4 min 8,5
Vapaana seuraaminen 9
Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä 5
Luoksetulo, seisominen ja maahanmeno 9
Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 0
Ohjattu noutaminen 0
Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 0
Tunnistusnouto 9
Kauko–ohjaus 8,5

Yht. 186/320 p. (tuomarina Ralf Björklund)

Tulevia koitoksia olen yrittänyt katsella mutta elämän muut kiireet ja lähiseudun kokeiden vähäisyys nyt alkukesästä rajoittavat harmittavasti. Heinäkuun alkupuolella kokeillaan vielä Rúnin kanssa sitä ALO-ykkösen metsästystä sitten; Apla pääsi samaan kokeeseen toistaiseksi vain varasijalle.

Nyt kesäkuun puolella ei sitten ollakaan paljoa tokoon keskitytty. Kuun vaihteessa oli ohjelmassa muutto uuteen kotiin, mikä on kyllä vienyt vapaa-ajan aika totaalisesti. Koirat ovat sopeutuneet uuteen ympäristöön ihan hyvin. Ja eihän tuo niin suuri kulttuurishokki liene ollut kun muutettiin noin kilometrin päähän vanhasta asuinpaikasta… Lenkkimaastotkin ovat aika lailla tuttuja jo. Uutena asiana ollaan opeteltu portaiden kiipeämistä, uusi koti kun on 2-kerroksinen. Rún oli aluksi vähän porraskammoinen kun ei ollut sellaisia juuri tottunut kulkemaan mutta on kyllä jo tottunut kapuamiseen. Vähän siis uusia tuulia elämässä. :)