Kuluneeseen viikkoon mahtuu aika sekalaisia treenailuja. Tokoa omaksi huviksi mutta niistä ei merkittävämpää raportoitavaa. Paitsi että ohjatussa noudossa on selvästi tapahtunut edistystä. Nyt pystyin antamaan käsimerkin ja suullisen käskyn lähes yhtä aikaa ja Apla meni oikeaan suuntaan hakemaan kapulaa! Paikallaoloja ollaan otettu vaihtelevasti ja hyvin on menneet. Kaukoja ja tunnaria yritin ottaa pakkasella ulkona mutta totesin, että parempi hioa niitä sisätiloissa…

Perjantaina otettiin taas ylimääräinen parituntinen agilitya. Välillä meni paremmin, välillä kehnommin. Paljon on myös kiinni omista ohjaajan kyvyistäni… Jos ei ole selvät sävelet mielessä niin ei koirakaan voi tietää, miten on tarkoitus mennä.

Sunnuntaina oltiin parin viikon tauon jälkeen hakutreeneissä. Hyvin ne menikin taas. Jatkettiin entisellä linjalla eli hain Aplan kanssa hajut kahdesta maalimiehestä peräkkäin ja sitten lähetykset piiloille. Halukkaasti ja melkoisen suoraankin Apla eteni eli hienosti meni! Lähetystilanteissa esiintyi levotonta haukkua vähemmän kuin aiemmin vaikka ei ne lähetykset vieläkään mitään ihanteellisen rauhallisia ole… Tuntuu kyllä, että enää ei välttämättä tarvitsisi Aplan kanssa käydä erikseen hakemassa maalimiesten hajuja vaan ihan valmiille piilolle lähetyskin voisi jo onnistua. No, parempi pelata varman päälle eikä yrittää edetä liian nopsaan.

Su-iltana käytiin vielä agilityssä. Otettiin aika yksinkertaisia juttuja ja ihan hyvin meni. Kolmella rinnakkain olevalla hyppyesteellä mentiin kiertämisiä ja välistävetoja, joissa ei ihan ”tassusta pitäen” tarvinnut koiraa enää opastaa. Puomin alastulokontakti on nyt aika ihanteellisella mallilla. Putkeen lähetys kauempaa ei vielä oikein mene eli Apla ei tahdo irrota. Keppien suhteen on edistymistä tapahtunut. Nyt voidaan parhaassa tapauksessa mennä kumpaa puolta tahansa ilman, että minun tarvitsee kädellä ohjata yhtään. Olin myös yllättynyt, että putkelta kepeille tulo meni tosi mallikkaasti. Onneksi Apla ei ole ihan mahdottoman nopea radalla niin minä ehdin vähän paremmin sen mukaan. Vähän harmittaa, että nyt kun ollaan päästy agissa vauhtiin niin tulee treenitauko piakkoin kun Apla aloittaa juoksunsa… Kovasti sitä ollaan jo odoteltukin kun on se pennutus tästä täksi kevääksi suunnitteilla…