Sitä ja tätä

Kovin vähänlaisesti on viime päiviltä harrastuskertomuksia jaettavaksi… Toissa viikko meni koko meidän porukalta reissussa Itä-Suomessa. Koirat olivat enimmäkseen ”mummolassa” hoidossa kun emäntä ja isäntä huitelivat omissa menoissaan. Minttu the porokoira oli ihmisten lisäksi Aplan ja Rúnin seurana, joten eipä tainnut aika koiruuksilla kuitenkaan kovin pitkäksi tulla.

(kuva: Hanna Kolari)

Kuluneella viikolla otin muutaman kevyen tokotreenin kummankin kanssa. Apla sai hioa perusasennon tiiviyttä seuraamisen pysähdyksissä, nopeampaa liikkeestä istumista ja muuta mukavaa. Luoksetuloa kokeilin lyhyehköltä matkalta käsimerkillä + pallon heitolla. Toimiihan se vielä kohtuullisesti tosiaan noin lyhyeltä matkalta… Metallinoudossa nostatin koiran korkeaan vireeseen ja heti tuli lisää nopeutta liikkeeseen. Pitää yrittää saada Aplalle mielikuva tällaisesta kivasta noudosta. :) Rúnin kanssa on jatkettu perusteiden hiomista. Pitäisi varmaan vähän rohkeammin jättää käsiavusteita vähemmälle tietyissä jutuissa. Noutakapulan kanssa on jatkettu takkuamista… Nyt heitän kapulan maahan n. metrin päähän minusta ja pyydän Rúnia tuomaan kapulan minulle käteen. Onnistuu vaihtelevasti. Ei pennulla ole mitään ongelmaa kapulaan tarttumisessa sinänsä mutta se tahtoo kummasti pudota suusta ennenaikaisesti kun palkka on liikaa mielessä… Namia ei kuitenkaan tipu ellei kapula ole tullut käteeni. Kokeillaan tällä taktiikalla nyt jonkin aikaa. Pelkät pitoharjoitukset tuntuvat itsestä jotenkin tylyltä koiraa kohtaan tässä vaiheessa. Olen kyllä liian hentomielinen, tiedetään… ;)

Torstaina päästiin käymään hakutreeneissä. Rún oli jälleen mukana tallomassa aluetta ja kivaa sillä olikin. Aplalle otin neljä ukkoa. Suora lähetys ekalle ja kunnon haukut siellä. Meni ok paitsi ilmaisu tuntui alkavan vähän liian aikaisin. Apla oli kuulemma saapunut mm:lle, aloittanut haukun ja siirtynyt sitten ikään kuin parempaan paikkaan mm:n toiselle puolelle, missä oli sitten jatkanut ilmaisua… Mielenkiintoista toimintaa. Kakkoselle meno ei todellakaan ollut suora vaan A kaarsi voimakkaasti alueelle eteenpäin pian lähetyksen jälkeen. Ehkä sen oli tarkoitus kiertää maassa maannut puunrunko mutta kurssin suoristus sitten unohtui… Huusin koiraa jo takaisin mutta turhaahan sellainen on kun Aplalla on missio menossa… Löytyi se maalimieskin sitten, hieman A oli kuulemma pomppinut lakanan päällä mutta ei nyt pahasti. Kolmosmaalimies näyttäytyi meille kaukaa, sitten käänsin koiran poispäin, minä aikana mm siirtyi jonkin verran alueelle eteenpäin. Tarkoitus oli siis treenata alueella etenemistä. Ihan kohtuullisesti tämä harjoitus menikin. Pisto olisi voinut olla hieman suorempi mutta hyvin Apla eteni takalinjalle ja kääntyi siellä sitten oikeaoppisesti ja eteni mm:n luo. Hyvä juttu. Viimeiselle suora lähetys ja menikin hyvin. Tulevissa treeneissä voisi panostaa tuohon maalimieskäyttäytymiseen. Voisi siis kokeilla ihan lähellä olevia maalimiehiä. Samalla voisi treenata koiran haltuunottoa ilmaisun jälkeen.

Treenien jälkeen menin vielä pienelle metsälenkille koirien kanssa. Saimme seuraksi yhden ryhmäläisen sakemanninsa kanssa. Ajattelin, että Rúnille voisi tehdä hyvää uusi isokokoinen koiratuttavuus. Vähän riehakas Romsu Rúnia alussa arvelutti mutta toisaalta kiva olisi ollut leikkiäkin. Koirilla olikin ihan vauhdikas lenkki ja uimassakin ehtivät käymään.

Viikonloppu meni taas mökillä. Koirat omaksuivat kesän ja syksyn satoa noudattelevaan ruokavalioonsa uuden tuotteen eli luumut… Maahan pudonneita hedelmiä oli mukava napostella. En vain huomannut koirien sylkevän kiviä pois ollenkaan… No, luumut ja kivensä olivat pieniä, enemmän kirsikkaan verrattavia kooltaan, joten ehkä kivet menivät siinä sivussa. Yritin kyllä estää napostelua mutta milläs noita koko ajan vahdit. Sunnuntaina havaittiin hieman suurempi vaara eli sinilevää järvessä. Ei kiva. Onneksi tänä kesänä ei aikaisemmin tuota vitsausta ole tainnut ollakaan. Piti nyt olla tarkkana, että koirat eivät menisi tapansa mukaan kahlailemaan veteen. Eiväthän ne raukat ymmärrä, miksi nyt yhtäkkiä vesileikit eivät olekaan sallittuja…

Sunnuntai-iltana käytiin tauon jälkeen esineruutuilemassa. Osallistujia oli ihan mukavasti vaikka sää ei varsinaisesti suosinut. Apla oli vuorossa porukan viimeisenä ja juuri sopivasti kun menin koiraa autosta hakemaan niin taivas avautui ja vettä tuli ihan kaatamalla. Ukkonen oli jyrissyt jo jonkin aikaa ja kunnon vesisadekin saatiin kaupan päälle siis. Ei ihan helpoimmat olosuhteet esineiden etsiskelyyn mutta pitihän sitä yrittää. Aplalle oli viety kolme esinettä alueen takaosaan. Aika lailla sai koira tehdä töitä ennen kuin kaksi oli löydetty. Kolmas meiltä jäi sitten metsään, ei ottanut löytyäkseen millään (edes emännän silmiin ei sattunut kun mentiin yhdessä etsimään). Otettiin sitten onnistunut lopetus kuitenkin viemällä yksi esine Aplan nähden alueelle. Hyvin Appelilla riitti energiaa työskentelyyn kelistä ja pitkästä odottelusta huolimatta. Miinuksena muutamaan kertaan alueen ulkopuolelle eksyminen (ei kyllä ollut ainoa koira, joka sitä harrasti… Paikka on ulkoilijoiden suosima, joten varmasti ihmisten hajuja oli aika laajalla alueella) ja ennen kaikkea runsas ääntely, jopa itse etsinnän aikana. Huoh ja voih. A:lla taisi muutenkin kyllä olla äänijänteet löysällä kun autossakin piti elämöidä odotteluaikana vaikka Rún oli seurana. Siinä taisi mennä se teoriani, että pentu voisi hillitä Aplan metelöintiä hakutreeneissä… :( Hyvä silti päästä harjoittelemaan välillä myös esine-etsintää, sitä kun on tänä vuonna tullut lähes olemattomasti treenattua omatoimisesti.

Rún täyttää huomenna jo 8 kuukautta. Niin se aika rientää! On se kyllä aika pentumainen vieläkin. Energiaa ja leikki-intoa on riittämiin muttei onneksi sentään ADHD-diagnoosiin asti. Pentumaisia tapoja on myös jäljellä (tai nyt kyllä ajattelen, että taitavat olla pysyviä…), esim. pantaa kaulaan laitettaessa Runskin täytyy lähes poikkeuksetta avata suunsa niin, että panta menee väkisin leukojen väliin eikä kaulaan… Rúnilla on myös selvä sukkafetissi: jos vaikka sängylle jää epähuomiossa sukat – tai vaatekaapin ovi auki – niin melkoisella varmuudella pentu piakkoin käy nappaamassa sukat suuhunsa ja kuskaa ne vähän matkan päähän lattialle. Samalla sukkia voi vähän mutustaa mutta sen enempää niitä ei onneksi pureskella. Pikkupentuna Rún kiskoi aina muutkin vaatteet sängyn päältä lattialle esim. sillä aikaa kun isäntäväki oli saunassa… Rúnin käytös ihmisten ja toisten koirien (tuntemattomien) kanssa on vielä kovin pentumaista hösellystä ja maassa kierimistä. Hellyydenkipeys on myös omaa luokkaansa: Rún tykkää kiivetä ihmisten syliin välillä riesaksi asti. Isäntää ja emäntää kohtaan tulee välillä todellisia hellyydenpuuskia jolloin kiivetään syliin, nostetaan etutassut ihmisen olkapäille (joskus yritetään kiivetä vielä ylemmäs) ja sitten seuraa intensiivinen naamapesu… Ihan hassu koira meillä. Tuota syliinkiipeämistä pitäisi varmaan vähän pontevammin rajoittaa, ettei pentu ala dominoimaan sillä tavalla.

Ulkoisessa olemuksessa on Rúnilla ollut viime aikoina havaittavissa pientä tanakoitumista. Enää se ei ole ihan sellainen pennunrimpula vaikka toki ”ilmava” edelleen jossain määrin (ja se häntä on edelleenkin hyvin ”ilmava”…). Kokoero Aplaan verrattuna on kyllä hyvin selkeä. En ole Rúnin säkäkorkeutta mitannut mutta täytyy sen olla ainakin 43-44cm. Painoeroa noilla kahdella on kilon verran. Ehkä se kolmas issikkani olisi sitten ihannemittainen… ;) Rúnin ensimmäisen juoksun alkua tässä odotellaan. Vielä se ei ole alkanut mutta merkkailu ja muut merkit viittaavat siihen, että pian voisi olla juoksun aika. Eiköhän tuo korkeuskasvu viimeistään siihen pysähdy. Aplalle sen sijaan ei juoksuja pitäisi olla enää odotettavissa: varasin sille sterilisaatioajan 14.9. Vähän jännittää tuo toimenpide mutta eiköhän se hyvin mene. Helpottaa kyllä elämää kummasti kun ei enää juoksut ja valeraskaudet ole harrastuksia ja muuta elämää hankaloittamassa. Leikki Rúnin kanssa maistuu toivon mukaan sitten myös ympäri vuoden.

Tässä jokunen kuva viime viikon lenkiltä.