Joulun ja vuodenvaihteen jälkeen on palattu taas arkeen. Joulu meni täällä Tampereella perinteisen kaavan mukaan. Apla ei pelännyt joulupukkia ja lahjat tuli hotkittua parempiin suihin pikatahtia… Lumenpuute hieman häiritsi joulutunnelmaan virittäytymistä. Joulupäivänäkin sai talsia hiekkateitä vesisateessa ja tuoda koiran suihkun kautta kotiin…

Vuodenvaihteen tienooksi ajelimme sitten Joensuuhun. Siellä Apla tapasi taas Mintun ja painia tyttösillä riitti. Minttu ei ollut enää kamalan paljoa Aplaa pienempi vaikka ikää oli tuolloin vasta 3kk. Mintusta tuleekin varmaan aika kookas kun molemmat vanhemmat ovat "ylisuuria" porokoiriksi. Tuleepahan Aplalle vähän haastetta leikkeihin sitten!

Kaverusten joululahjat ovat heti päässeet tehokäyttöön. (kuva: Hanna Kolari)


Hurjaa painimista.

Velmut ilmeet. ;)

Päiväunilta herätetyt koirat...

Ennen kotiinlähtöä ehdimme vielä nähdä Annia kera Neekan ja Emmin. Tehtiin raikas pakkaslenkki ja tokoiltiinkin vähän. Aplalla ja Neekalla oli hyvä vauhti päällä keskenään. :)

Kotimatkan olin suunnitellut sitten niin, että "poikkeaisimme" tokokokeessa Pieksämäellä siinä matkalla. Eipä sitten muuta kuin aamuseitsemältä junan kyytiin Joensuusta ja sitten puolentoista tunnin odottelu Pieksämäen rautatieasemalla ennen kuin uskaltauduin ulos pakkaseen ja tallustamaan HauHau-hallille. Pakkasta oli 15 astetta mutta yllättävän hyvin tarkenin paikalla tuntikaupalla pyöriä. Taktiikkana oli ottaa paljon paikallaoloharjoituksia siinä pihalla Aplan kanssa ja kerätä onnistumisia niissä, jotta suoritusvarmuutta kertyisi itse koetilanteeseen. No, harjoitukset menivät vaihtelevasti vaikka yritin olla vaatimatta koiralta liikoja. En siis kovin luottavaisena lähtenyt kisasuoritusta tekemään… Ja niinhän siinä kävi, että kun palasin piilosta niin Apla seistä nakotti minua odottamassa. Nollille meni siis se liike, taas. Edistystä oli sentään se, että koira pysyi paikoillaan eikä lähtenyt hiippailemaan perääni. Iloitaan sitten edes pienistä edistysaskeleista… Tuo paikallamakuu-erä oli kyllä vähän levoton, koko ajan kuului piiloon vinkumista ja haukahduksiakin välillä (osa haukuista tuli kyllä Aplan suusta, arvaan). Silti pistää mietityttämään, miten paikallaolon saisi meillä varmaksi. Nyt kokeiden välillä oltiin kyllä treenattu paljon eri paikoissa mutta ilmeisesti ei sittenkään riittävästi. Ja nimenomaan kokeenomaisia tilanteita ei olla päästy harjoittelemaan ollenkaan, eikä edes ylipäätään muiden koirien läsnä ollessa. Täytyy ilmeisesti vain jatkaa harjoituksia ja kerätä onnistumisia, että Aplan itsevarmuus paranee. Ei tähän poppakonstia ole.

En enää jaksanut suuresti harmitella mönkään mennyttä paikallaoloa vaan leikittiin väliajalla paljon Aplan kanssa ja lähdettiin tekemään hyvää loppusuoritusta. Kovin korkeat odotukset eivät olleet kun tuomarikin vaikutti aika tiukalta (varsinkin koiran haukkumisesta sakotti paljon). Tai ehkä en ole vielä täysin tottunut siihen, että AVO:ssa ollaan paljon tarkempia kuin ALO:ssa ja kaikki tuomarit sitten vaikuttavat ankarilta… No, kun meidän vuoro tuli niin Apla esitti kyllä parastaan! Seuraamisesta kymppi, samoin liikkeestä maahanmenosta. Jopa luoksetulosta räpsähti nyt kymppi! En kyllä olisi vielä vähän aikaa sitten uskonut. Ihan viime aikoina Apla on alkanut tekemään kohtuullisen hyviä pysähdyksiä vaikka mitään ihmeellistä uutta en ole tehnyt. Ehkä vain treeni ja vaihteleva takapalkka/palkka minulta on auttanut. Tuomari vielä kehui, että kerrankin näki käsimerkin, joka ei muistuta pallonheittoa… Seisomisesta ysi, noudosta kymppi (ihan vaimea urahdus Aplalta pääsi kun säntäsi kapulan perään mutta sitä ei tainnut kuulla muut kuin minä…). Kaukoista ysi ja estehypystä kymppi. Kokonaisvaikutus kymppi. Ja tuomari oli vallan ihastunut Aplaan, kehui suorituksemme maasta taivaisiin. :) Myös kilpakumppaneilta tulleet positiiviset kommentit piristivät mieltä. Lopputuloksena sittenkin ykköstulos 165 pisteellä. Vielä palkintojen jaossakin tuomari jaksoi harmitella Aplan mönkään mennyttä paikallaoloa. Ja olishan meille tullu ihan komeat pisteet ilman epäonnistumista.

Sunnuntaina agility-harjoitukset alkoivat joulutauon jälkeen. Otettiin pieniä radanpätkiä, mitkä menivät vaihtelevasti. Rengas piti mennä useampaan kertaan ennen kuin Apla löysi tiensä sen läpi. Toisaalta muuri ei aiheuttanut mitään ihmetyksiä. Keppejä kokeiltiin taas ohjaaja vasemmalla puolella liikkuen; apuja tarvittiin enemmän mutta kyllä se siitä lutviutui. Ohjaaja vain saa noin yleensä miettiä tekemisiään. Apla kun pitää toisaalta ohjata mahdollisimman suorilla lähestymisillä esteille eikä vain sinne päin, mutta toisaalta aina ei tarvitsisi saatella niin pitkälle… Jotenkin toko tuntuu suoraviivaisemmalta touhulta!