Kuten otsikostakin näkyy, Aplan pennutussuunnitelma ei toteutunut kuten oli ajateltu. Kävimme jo Joensuun reissulla ultrassa ja tulos oli tyly: 90%:n varmuudella tyhjä. Tässä tapauksessa ei kannattanut paljon tuon jäljelle jääneen 10%:n perään haikailla, sen verran toivomisen varaa oli astutus jättänyt. Olihan tulos pettymys vaikka liian suuria ei ollut uskaltanutkaan toivoa. Eniten harmittaa kasvattajan ja jo pennun varanneiden puolesta. Eipä näille asioille vain voi mitään. Kasvattaja päätti jo saman tien, että tehdään uusi yritys Aplan seuraavaan juoksuun. Sulhanen menee myös vaihtoon, sen osalta suunnitelmat ovat vielä avoinna.

No, nyt kun mammalomaa ei tulekaan niin voimme jatkaa harrastuksia entiseen malliin. Apla taitaakin olla lapseton omasta tahdostaan, oikea uranainen. :) Sunnuntaina oltiin sitten pitkästä aikaa (6 viikon tauko) agilitytreeneissä. Ja sopivan haasteellinen oli paluumme sillä kerran teemana oli äänetön ohjaus… Koiraa ei siis saanut suullisesti käskyttää esteille, vain vartalo-ohjaus ja kehuminen oli sallittua. Vähän mietin, miten moinen meiltä mahtaa sujua mutta yllätys oli positiivinen! Kaksi radanpätkää mentiin tällä taktiikalla ja molemmat meni meidän tekemiksi oikein hyvin. Apla ei tuntunut hämääntyvän menosta vaan teki hyvää työtä. Miinusta A-esteen alastulokontaktin unohtamisesta (suullinen muistutus + makupala olisi tarvittu tähän) ja putkelle menon kielloista (no, putki oli asetettu ihan seinän viereen ja sen suu näytti menevän suoraan seinään, eli ehkä oudon näköinen koiralle). Tosi hyvin menneet treenit joka tapauksessa, ja nyt olisi harjoitusintoa taas vaikka kuinka!

Eilen torstaina ennätimme vielä hakutreeneihin. Ei mennyt ihan nappiin… Otin kolme valmista piiloa. Ekalle Apla lähti poukkoilemaan ihan vinoon ja huutelin sitä takaisin – turhaan. Koiralle on todellakin tullut päähänpinttymä, että ilman löytöä ei metsästä tulla pois… Tähän treeniä. No, pian Apla sitten löysi etsimänsä eli hyvin se kuitenkin työskenteli. Tuota haahuilua vaan ei pitäisi sallia. Toiselle ukolle Apla lähti sitten hyvin ja suoraan. Maasto oli niin hankalaa (tiheää nuorta kuusikkoa), että minulla oli hankaluuksia paikantaa piilo. Lopulta Apla juoksi vastaan kun ihmettelin ääneen, että minne koirani katosi… Myöhemmin selvisi, että se ei itse asiassa ollut edes käynyt vielä maalimiehellä vaikka minä niin luulin. Tyhmä moka tässä kohtaa minulta. No, kolmannelle piilolle lähetin Aplan ääniavun kanssa ja eteneminen olikin suoraa ja piilo löytyi helposti. Täytyy jatkossa pitää huoli tuosta suoraan etenemisestä. Harjoituksen plussana oli Aplan äänenkäytön jonkinlainen hillintä. Komensin sitä ennen lähetyksiä ja paljon hiljempaa koira oli kuin edellisillä kerroilla. Hyvä hyvä. Tätä hiljenemistä oltiin harjoiteltu myös edellisenä päivänä lenkin yhteydessä tehdyn esineruutuharjoituksen yhteydessä, joten ehkä oppi oli mennyt päähän.

Tokoa ollaan vähän treenailtu kotosalla ja kerran myös nyt jo sulalla ja kuivalla pallokentällä. Eteenpäin on menty merkille menon kanssa (melko lyhyellä välimatkalla menee jo oikein hyvin, tähän olen tyytyväinen). Ruutuakin kokeiltiin pitkästä aikaa ja ihan ok meni melko lyhyeltä matkalta sekin. Luoksetulon pysäytystä tein nyt pallon kanssa heittoa demonstroivalla käsimerkillä ja ainakin lyhyeltä matkalta meni tosi hyvin. Kaukoja on tehty lyhyeltä matkalta niitäkin, menee ihan ok kun Apla jaksaa keskittyä. Hitaisiin maahanlaskeutumisiin keksin lääkkeeksi nopean vapautuksen takapalkalle heti kun koira on päässyt maahan, tuntui tepsivän ainakin nyt. Metallikapulaa on yritetty noutaa sisällä, mennään ulos vasta sitten, kun ilma on lämmin. Tämä voi olla vielä meille vaikein VOI-liike… Tein jo lupauksen, että mahdollisen seuraavan koiran kanssa otan metallikapulan leikkeihin mukaan jo 8-viikkoisesta… :)