Jos asiat olisivat menneet niin kuin piti niin Aplan pennut olisivat kaiketi syntyneet viime viikon lopulla. Nyt neiti on sitten vain lopetellut valeraskautta… Ja sen on huomannut: Apla ei ole ollut oikein oma itsensä. Lelujaan se ei onneksi tällä kertaa ole alkanut paapomaan mutta makuuhuoneen karvamatto on toimittanut pesän virkaa, lenkiltä on ollut kiire kotiin (kerrankin koira kulkee kunnolla turhia nuuskuttelematta…), välillä on mieli levottomana vikissyt ja eroahdistus on taas pinnalla, itseä pitää nuolla (taitaa jopa vähän maitoa tihkua) eikä ruokakaan ole maittanut ihan entiseen malliin. Nyt on jo yli viikko menty näin, toivottavasti ”pennut” tulisivat kohta vieroitusikään… Tekisi melkein mieli leikkauttaa tuo otus kun ei niitä oikeita pentujakaan nyt tule. Olisi elämä vähemmän rassaavaa meille kummallekin!

 

Olen sitten yrittänyt väsyttää Aplaa pitkillä lenkeillä ja aivopuuhalla. Ihme kyllä työinto on koirassa nykyisin niin kova, että masentuneisuus ei ulotu harrastusten puolelle. Viime perjantaina oltiin Johannan ja Adan kanssa agilitaamassa ja melko hyvin Aplalla riitti intoa vaikka luppoajat alussa menikin vinkuessa ja vonkuessa (enpä ollut kuullutkaan ennen tuollaista ääntelyä sen repertuaarissa). Viime viikolla pääsin myös kertaalleen hieman tokoilemaan pallokentälle kun se oli jotenkin kuivunut kaikesta sohjosta, jäästä ja vedestä. Otettiin sitten ruututreeni. Ensin kerta vanhoilla merkeillä ja hyvin meni. Sitten vaihdoin muina miehinä merkit uusiin tötteröihin ja lähetin Aplan ruutuun. Ja kas: ei mitään ongelmaa! Olin jo tyytyväinen, että näin vähällä taisin sittenkin päästä. No, ei olisi pitänyt iloita liian aikaisin. Nyt maanantaina kokeilin taas ensin vanhoilla merkeillä ja eihän ruutu löytynyt sitten ollenkaan… Ensin Apla juoksi taas ruudun vasemmalle puolelle. No, piti kokeilla vielä toinen kerta ja nyt teki hienon… merkille menon vasemman puoleiselle takatötterölle! Voi taivas… Hormonitko on pään pistäneet sekaisin vai mikä. Aamulla olin kyllä ottanut sisällä metrin matkalta ohjattua noutoa ILMAN MERKKIÄ (siis ilman mitään kartiota lattialla), voiko se sitten kummitella… Tiedä näistä. Nyt siis ohjelmassa paluuta juurille eli lelu ruutuun ja koiran lähetys sinne. Tänään meni tällä taktiikalla jo ihan hyvin vaikka lopussa lelu oli jo lumen alla piilossa. Paitsi nyt sai puuttua taas kerran lähtöhaukahdukseen… Siitä seuraa aina komento takaisin mutta silti intoa tahtoo olla liikaa. Olen nyt myös ottanut käsimerkin mukaan ruutu-käskyyn. Tähän asti olen yrittänyt pärjätä pelkällä suullisella käskyllä toiveena ehkäistä juurikin tuo lähtöhaukahdus (olla mahdollisimman eleetön) mutta kokeilen nyt käsimerkin kanssa jos Apla siitä ymmärtäisi, ettei kyse ole merkille menosta. Kyllähän Aplan saisin etenemään suoraan ruutuun pelkällä eteen-käskyllä mutta vaikeudet koittaisivat sitten EVL:ssä (jos nyt sinne joskus pääsisimme), jossa pitää merkiltä kääntyä ruutuun. Koitetaan siis näillä eväillä toistaiseksi. Tänään otin lopuksi pari noutoa ohjatun kapulalla ja hämmästyksekseni Apla meni ja palasi laukalla! Oli kai sen verran kiihdyksissään kovasta leikkimisestä, että teki näin. Pitää yrittää saada tuo hyvä vire päälle noutoliikkeeseen. Kyllähän Apla mielellään noutaa (kaikkea muuta paitsi metalliesineitä) mutta liikkeenä tehtynä lähes aina menee ravia vaikkakin hyvin nopeaa sellaista. Tiedän kyllä, että ollaan tehty noutoa liian kaavamaisesti mutta toisaalta en ole halunnut riskeerata kapulan tiputtamista kovalla koheltamisella. Ainaista tasapainoilua…

 

Eilen kastelin kenkäni ja vaatteeni loskaisessa metsässä mutta Apla nautti esineruudusta. Ekan esineen toi hyvin. Toinen oli tyhjä pisto, miltä tulikin pois ihmeen nopsaan (taisi maasto olla sen verran ikävää suota). Kolmannella lähetyksellä ei esine ollut löytyäkseen vaan Apla palasi itse luokseni jonkin ajan kuluttua. Tästä palkitsin ja sitten uusi lähetys muutama metri alueen sisällä. Ja löytyihän se hanska viimein pitkän etsinnän jälkeen. Maasto oli hieman hankalaa ryteikköä. Hienoa kuitenkin taas, että Apla irtosi uudestaan etsintään toiselta lähetykseltä. Neljäs oli taas tyhjä, miltä sainkin huudella Aplaa tovin ennen kuin malttoi tulla tyhjin suin luokse. Tästä hurjat kehut ja lähetys vielä toiselle puolelle, missä esine olikin aika lähellä keskilinjaa. No Aplahan juoksi tietysti ohi ja kutsuin sen hetken päästä takaisin. Tuli melko nopsaan (hyvä tyhjä-harjoitus) ja nyt yritin lähettää lähemmäs ja löytyi lapanenkin. Lopuksi hurjat kepin heittelyt. Kyllä oli tyytyväinen koira minulla sen jälkeen! Näitä kun jaksaisin vain treenata useammin.