Eipä olla ihmeitä viime aikoina puuhattu koirien kanssa. Arkista eloa… Päivittäin on käyty metsälenkillä; pitää tosin hillitä omia ja Aplan menohaluja, ettei tule rasittaneeksi pentua liian pitkillä lenkeillä. Ei kylläkään tähän mennessä ole Rúnista virta loppunut vaan innolla se juoksee Aplan perässä ja tutkii metsän hajuja. Kun voisikin aina tehdä lenkit vapaana noiden kanssa, sitä menoa on niin mukava katsella. Vaan pakostakin täytyy myös hihnassa kävellä ja sekös on välillä turhauttavaa… Rún osaa välillä laittaa todellisen hidasteluvaihteen päälle ja maasta täytyy napata suuhun kaikki oksat ja risut. Uusin villitys on ihmisten suustaan heittämien purkkien napostelu… Useamman saan aina lenkillä kaivaa pennun suusta. Tai no, onneksi koiruus on sen verran ahne, että vaihtaa saaliinsa suosiolla namipalaan, ainakin toistaiseksi. Aplan pentuajan villityksenä olivat pikkukivet ja nenäliinat, Rúnilla siis purkka. Hm… Ihmisten ja koirien luokse olisi kova hinku mutta ohitukset sujuvat periaatteessa namin avulla ihan hyvin (taas voi sanoa, että onneksi on noin ahne pentu!), aika monia tosin mennään lopulta moikkaamaan luvan saatua. Pitäähän sosiaalistakin elämää olla. :) Ihan pienenä Rún ei reagoinut sille haukkuviin koiriin mutta viikolla sain huomata, että tyttökin on löytämässä äänensä… Ohitimme kerran nimittäin auton, jossa haukkui koira ja eikös Rún ollut innolla vastaamassa sille vaikka Apla pysytteli aikas hiljaa. Oli kai turvallisen tuntuista haukkua kun ”vastustaja” ei ollut näkyvissä… No, aika vähän pentu joka tapauksessa vielä on haukkunut ja hyvä niin.

 

Yhtenä päivänä kävin sitten jopa tekemässä vähän kunnollisemman tokotreenin Aplan kanssa. Otettiin seuraamispätkiä, askelia, jääviä. Pari noutoa puukapulalla, ei haukahtanut eikä varastanut mutta paluunopeus saisi olla parempi, nyt menee usein hölköttelyksi. Tässä on taas se probleema, että en voi nostattaa koiraa liikaa tässä liikkeessä koska sitten pääsee se haukahdus… Ruutua otin pari kertaa ihan muistutteluna helposti eli ekalla kerralla pallo puolipiilossa ruudussa ja toisella kertaa koiran nähden vein sen jonkin matkan päähän lumipenkkaan ruudun taakse. Odotetusti ei ongelmia näissä. Myös yksi loppuosion harjoitus meni hyvin kuten yleensäkin. Lopuksi muutama luoksetulo, ei kuitenkaan seisomaan pysäytystä koska niitä pitää treenata vain hyvin harvoin ja suunnitellusti kahden lelun kanssa, näin olen päättänyt. Muutama kaukokin otettiin välissä, helppoja. Kaikkiaan Apla oli hyvässä vireessä ja työskenteli innokkaasti. Se oli varmasti mielissään päästessään pitkästä aikaa treenaamaan ja vieläpä yksin minun kanssani!

 

Rúnin kanssa on satunnaisesti treenattu istumista ja muutaman kerran maahanmenoakin ja perusasentoa. Kovasti sekin tykkää tehdä. Esittelin sille taas metallikapulaa ja ihan hyvin meni. Maanittelujen jälkeen otti pari kertaa kädestäni kapulan oikeaoppisesti suuhun, myöhemmin kanniskeli kapulaa oikein mallikkaasti kun olin jättänyt sen lattialle lähempää tutustumista varten. Hieno tyttö mulla! :) Noin kun olisi aikoinaan tiennyt tehdä Aplan kanssa…

 

Eilen aamulla herättiinkin sitten vähemmän tyytyväisinä pentuseemme… Isäntäväki oli ilmeisesti nukkunut ihan liian pitkään eikä pienellä koiralla ollut ollut mitään kunnon tekemistä. Sepä oli sitten käynyt pihistämässä silmälasini yöpöydältä ja pureskellut niitä. Käyttökelvottomiksi ne sitten menikin… Onneksi ei olleet mahdottoman kalliit mutta harmistus oli suuri kun pennun kolttonen huomattiin! Sinisilmäisesti olin uskonut, ettei se nyt sängyn viereiseltä yöpöydältä tule mitään ottamaan, tyhmäntuntuisia silmälaseja nyt ainakaan… Niin sitä vaan erehtyy. Onneksi emännältä löytyi varalasit, ettei pääsiäisen pyhät mene puolisokeana. Samalla kertaa Rún oli myös pihistänyt isännän kännykän, myöskin yöpöydältä… Onneksi siihen ei ollut tullut toiminnallista haittaa, hieman esteettistä vain. Tästä opimme ainakin sen, ettei pidä olla liian sinisilmäinen pentusemme suhteen!

 

 

Tälle pääsiäislauantaille olimme suunnitelleet retken mökille kun oli luvattu niin hienoa kevätsäätäkin. Teimme reissun vaikka säätila pysyi kylmänä ja harmaana aina poislähtöömme saakka. Tietenkin sitten Nokialta Tamperetta kohti ajaessamme taivas selkeni ja aurinko paisteli herttaisesti… No, tulipa silti haravoitua ja koirat ulkoilutettua kunnolla. Kyllä niillä olikin hauskaa! Apla on aina ihan onnessaan mökille päästessään ja eiköhän tartuttanut saman olotilan Rúniinkin. Apla sai kunnon juoksuhepuleita ja Rún pinkoi perässä minkä kerkesi. Kotiinpaluun jälkeen meillä onkin ollut täällä kaksi erittäin raukeanoloista koiraa. :)

 

Laitetaanpa tähän alle taas muutama kuva. Ensin viime keskiviikon lenkiltä. Kuten kuvista näkee niin on Rún kasvanut aika lailla viime ajat. Jalkoihin on tullut kunnolla pituutta eikä yleinen kokoero Aplaan ole enää niin suuren suuri. Myös korvat on tytöllä nyt aika lailla nousseet pystyyn. Häntä on vielä aika sirppi, toivottavasti tuosta vielä kippuroituu kunnolla niin kuin islantilaiselle kuuluu.

 

 

 

 

 

Ja sitten tältä päivältä, Rún mökkimaisemissa.