Eipä ihmeempiä ole puuhailtu. Treenailut on olleet aika vähissä: agia ei olla päästy tekemään, hakua toissa viikolla (ei ihan nappiin mennyt, Apla taisi kyllä olla hieman väsynyt ja maalimiesten löytäminen välillä kesti, ilmaisut silti erinomaiset, mistä pitää iloita). Tokon suhteenkin pitäisi kunnostautua kun ensi kuun SM-kisat lähestyvät… Onneksi issikkajoukkueessa on hienosti menestynyt EVL-koirakko, joten meillä on ehkä jopa varaa epäonnistua… Eipä silti, ykköstulostahan sitä pitää lähteä tavoittelemaan. Rúnin kanssa tehdään edelleen töitä perusjuttujen kanssa. Viime viikon pentukurssilla tuli hieman olo, että eihän me osata vielä oikein mitään… Luoksepäästävyys menee edelleen hyvin villisti ja hampaita ei saisi katsoa. Maahanmeno ilman käsiapua on vaikeaa. Parin askeleen seuraamisessa koira tahtoo helposti poikittaa kun napittaa niin tiiviisti minua/on liian pomppivainen. Ja niin edelleen. Sen verran ollaan edistytty, että perusasennossa pysytään jo paremmin. Seisominen onnistuu aika hyvin, monesti jopa alkeellisesti liikkeestä tehtynä. Pentutokossa harjoiteltiin viimeksi merkille menoa ja sehän tuolta ahneelta tytöltä sujui kuin leikiten; pikemminkin hinku merkille ja namille oli välillä liiankin kova… Jokin siis meiltäkin sujuu! Yritän olla ottamatta liikaa stressiä Rúnin tokoilusta. Syksyyn asti kuitenkin panostan enemmän Aplaan ja antaa pennun samalla harjaantua perusjutuissa ja ennen kaikkea kasvattaa malttia tekemiseen. Kunhan nyt tutustutaan eri ”temppuihin” ja luodaan pohjia yhteistyölle.

 

Pentuni alkaa olla jo aika iso, ainakin ulkoisesti. Painossa alkaa olla Aplan kanssa tasoissa, korkeudessa jo vähän yli. Ja mikä mukavinta, enää ei tarvitse säännöstellä lenkkien pituudessa. On kyllä ihana seurata, miten energinen Rún on! Se spurttailee yksikseen ihan juoksemisen halusta kun taas Apla laahustaa yleensä useita metrejä takanani nuuskutellen polunvieriä… Tässä kuvia viimeviikkoiselta lenkiltä.

 

Suolammessa mudattu turkki...

 

 

 

Harvinainen poseerauskuva.

 

Söpöliini suopursujen keskellä.

 

Tässä valeraskausvaiheessa Appelissa ei leikkihaluja juuri ole, onneksi nyt juhannuksena Rúnille löytyi muita leikittäjiä. Mökille oli kokoontunut suurempi joukko ihmisiä ja bichoni Fidel. Ulkona nämä koiruudet innostuivat juoksentelemaan keskenään, sisätiloissa taas Fidel oli sitä mieltä, että Rún on hieman liian tungetteleva riiviö… Onneksi vierailulle saatiin vielä porokoira Minttu, jonka kanssa Rúnilla oli taas hauskaa. Riiviöidä piti tietenkin mutta Mintulla on kyllä ihailtavan pitkä pinna tuon otuksen kanssa: poskissa saa roikkua aika vapaasti. :)

 

Ihmisten kanssa tuli todistettua ainakin Rúnin hellyydenkipeys. Se on kyllä hauska tapaus kun muuten on luonteeltaan itsenäisempi ja ei niin ihmisriippuvainen kuin Apla, niin kuitenkin se osaa olla oikea sylivauva. Ihmisten syliin todella kiivetään (kirjaimellisesti!) kun siltä tuntuu, eli monta kertaa päivässä. Kohde voi olla 10- tai 90-vuotias, ei väliä. Päiväunet voi ottaa sohvalla 10-vuotiaan pojan vatsan päällä köllötellen ja herättyä pestään naama kunnolla. :) Aika pakkaus tuo pentu, täytyy sanoa. Apla tyytyy makoilemaan jaloissa eikä onneksi vaikuta kamalan mustasukkaiselta Rúnin ottamasta huomiosta. Itse pitää kyllä muistaa, että ei aina hyväksy pennun sylittely-yrityksiä, siitä voi tulla vallankäytön väline huomaamatta.

 

Juhannussää oli tosi kurja: vettä satoi ja oli kylmä. Koirat kuraantuivat pihalla alta aikayksikön. Sunnuntaina sentään paistoi aurinko ja ilma lämpeni:

 

Porukka koolla.

 

Vähän hurjat leikit noilla...

 

Vauhtia piisaa.

 

 

Hännät. :)

 

Kaverukset rantakivellä.

 

 

 

Tälle viikolle onkin luvattu jo hellettä. Tein tänään pitkän lenkin koirien kanssa ja poikettiin myös uimaan. Se aktiviteetti on kyllä hieman rasittavaa noiden kahden kanssa. Aplalle pitää heittää keppiä ja Rún tulee siihen sohlaamaan väliin. Aikamoisella metelillä saan kepin järveen ja Apla lähtee perään. Rún ei ole kiinnostunut omasta kepistä vaan kahlaa kyttäämään Aplaa ja hyökkää sitten kepin kimppuun kun toinen on sen suurella vaivalla saanut haettua rantaveteen… Ärinät siihen päälle ja useimmiten keppi päätyy Rúnille tai jää kellumaan veteen. Pitäisi joskus päästä rantaan kahden Rúnin kanssa niin voisi yrittää opettaa sillekin uimisen ja kepin hakemisen ihanuutta… Tänään tosin sain todisteen, että osaa pentukin tarvittaessa uida kun se syöksyikin vahingossa liian pitkälle Aplaa vastaan ja jalat eivät yltäneetkään pohjaan! Siellä Runski sitten räpiköi ja pääsi kuivalle maalle. Taisi hämmentyä tapauksesta aika lailla. :)