Huh, olipahan märkä iltalenkki! Pakkohan koirien kanssa oli pitemmälle lenkille lähteä; varsinkin Rúnista huomasi, että juokseminen teki hyvää. Lopputuloksena oli märät koirat ja goretex-varusteista ja kumppareista huolimatta vettä valuva ulkoiluttaja, mutta mitäs tuosta.

 

Arkeen on lomailujen jälkeen palailtu. Tokoilukin on otettu taas aktiivisemmin kuvioihin. Aplan kanssa olen käynyt pariin otteeseen tekemässä pitemmän treenin tuossa lähikentällä – ei siis vieläkään kunnon häiriötreeniä… Toisaalta halusin aloittaa paikallamakuuharjoitukset varmalta pohjalta SM-tokon epäonnistumisen jälkeen. Ensi viikolla pitää sitten hakeutua kunnolla häiriöisempään ympäristöön treenailemaan. Rúnin kanssa on harjoiteltu perusjuttuja, Aplalla VOI-liikkeitä tietyillä painotuksilla. Paikallamakuuseen tietysti varmuutta; seuraamisen pysähdykset kuntoon; luoksetulon eka pysäytys takapalkalla; ruutuun varmuutta häiriössä; tunnaria pitemmältä matkalta itsenäistä työskentelyä vahvistaen (tässä myös palautukseen pitäisi saada nopeutta; osittain sitä voi tulla kasvaneen itsevarmuuden myötä, osittain voisi siirtyä vauhdikkaampaan palkkaukseen jos uskaltaisi – riskinä kun on hätäinen haistelutyöskentely, mitä en halua… ehkä siis toistaiseksi panostan enemmän varmuuteen kuin nopeuteen); kaukoihin vaadittua täsmällisyyttä ja häiriönkestoa pitemmältä matkalta tehtynä; noutoihin vauhtia (puukapulan kanssa tätä alkaakin löytyä, kiitos palautuksen satunnaisen pallopalkkauksen kesken tuonnin; metallin kanssa ei auta kuin siedätyksen jatkaminen). Siinäpä tavoitteita. Seuraava koetus lienee edessä 16.8. täällä Tampereella, Hauhon ensi perjantain rotumestiskokeeseen olemme varasijalla ja enpä usko paikkaa sinne meille heltiävän.

 

Ai niin, olenkohan muistanut mainitakaan, että Apla on issikkayhdistyksen vuoden tokokoira 2009! Ei me ihan huippupisteitä kerätty (neljän parhaan kokeen pisteet viime vuoden erkkarista tämänvuotiseen) mutta voitto heltisi. Onnea, Aplani!

 

Tiistaina tein historiaa kun pakkasin koirat autoon ja varta vasten ajoin metsänlaitaan esineruutua ja lenkkiä varten. Tarkoitus oli samalla katsastaa uusi maasto hakutreenejä silmällä pitäen. Tallasin ensin Rúnin kanssa Aplalle esineruudun. A oli jälleen alueelle tullessa intoa täynnä. Ekalla lähetyksellä se teki saman kuin viimeisimmissä hakutreeneissäkin eli kaarsi alueen suuntaisesti ja palasi hetken päästä kauempana keskilinjalle… Ihmeellinen aloitusrituaali. No, uusi lähetys ja nyt upposi jo paremmin alueen takaosaan. Kaikki kolme esinettä löytyivät (alue oli n. 50 x 23m) ja Aplan motivaatio kesti hyvin uudelleenlähetykset etsintään. Hyvä homma. Lopuksi tehtiin lenkki.

 

Touhutiistaimme päätti tokoilu. Päästiin pitkästä aikaa Rúnin kanssa pentutokoon. Muut hämmästelivät, miten paljon pentuni oli kasvanut tällä välin… :) Ohjelmassa oli paljon eri harjoitteita, uutena opeteltiin kiertämistä (lyhtypylvään ympäri) namialustan avulla. Sen Rún hoksasi nopeasti. Sen sijaan paikallaoloa meidän pitäisi treenata, se on vielä aika alkutekijöissä. Samoin yhtään pitemmässä seuraamisessa paketti hajoaa, jatkamme siis ”askel tai pari” –linjalla… Noutokapulan kanssa on edelleen sama ongelma eli Rún kyllä ottaa sen suuhunsa ja maastakin kuskaa minua kohti mutta tiputtaa hetikohta ellen pidä varaani. Jollain ilveellä pitäisi saada pitoharjoituksia tehtyä tappamatta koiran motivaatiota…

 

Pentujen osuuden jälkeen hain Aplan autosta pientä treeniä varten. Siinä tulikin samalla sopiva alkeellinen häiriöympäristö kun samaan aikaan kentällä harjoitteli 1-2 muuta koiraa, muuten ympäristö oli tosin hiljainen. Sain tehtyä paikallaolotreeninkin yhdessä muiden kanssa, mikä oli tosi tervetullutta. Otin varman päälle enkä muuta kuin käväissyt nopeasti poissa näkyvistä. Apla ei ehkä ollut täysin rentona mutta ihan ok –  ja ennen kaikkea pysyi paikoillaan. Muitakin pikkujuttuja treenailtiin. Tosi kiva juttu, että saatiin harjoitteluseuraa uudessa ympäristössä.

 

Eilen torstaina kävin koirien kanssa jälleen marjastamassa, vadelmia tällä kertaa. Hyvin nekin tuntuivat Rúnille maistuvan! Mulla on kyllä todelliset marjakaverit. :) Illalla kävin Aplan kanssa sitten hakuilemassa siellä tiistaina testatussa maastossa. Olikin hyvää talousmetsää, mitä nyt sai varoa marjastajia… Neljä maalimiestä Aplalle. Ekalla kokeiltiin nyt ääniapua, jotta A ei jälleen tekisi avauspiston kaarrostaan. Jotain se auttoikin, ainakin koira upposi hyvin alueen takaosaan. Intoa vaan oli taas ihan liikaa… Apla haukahteli mennessään ja oli kuulemma ensin juossut reilusti mm:n ohi. Loput kolme lähetystä valmiille piiloille. Toisessa ja kolmannessa pistot eivät olleet suoria vaan ylimääräistä lenkkiä tuli tehtyä, neljäs olikin sitten aika mallikelpoinen. Ilmaisut kaikilla oikein hyvät: kuulosti komealta kun haukku oikein kaikui metsässä. :) Mutta pohdittavaa jäi: miten hillitä koiran intoa sen verran, että se malttaisi keskittyä alusta lähtien kunnon pistoihin ja olla hiljaa ennen kuin on ilmaisun aika? Kateellisena katselin taaskin ryhmämme malinoisia, joka on lähetystilanteessa äärimmäisen rauhallisen oloinen mutta luvan saatuaan säntää matkaan täyttä vauhtia. Siinä meille tavoitetta! Vaikka ei varmaan ole edes realistista tavoitella ihan noin uljasta suoritusta tämän issikan kanssa. Onhan rodutkin aika erilaisia. Toisaalta ehkä Aplan hermorakenne saisi olla jossain määrin parempi, että se pysyisi nahoissaan. Itse yritän olla häseltämättä mutta eipä tuo juuri auta. Pitäisikö sitten yrittää kerta kaikkiaan rauhoittua ennen kuin koira pääsee hommiin, oleilla keskilinjalla kaikessa rauhassa nameja syötellen kunnes koira kerta kaikkiaan hillitsee pahimman intonsa? Aikaa siihen tosin voi mennä… Huvittavaa kyllä, millaisen kuvan Apla itsestään hakutreeneissä antaa. Eilenkin yksi treenikaveri kuvaili Appelia ”siinä on virtaa kuin pienessä kylässä”. Ja normaalistihan Apla on siis hyvinkin rauhallinen issikka… Samoin kerran eräs ryhmäläinen ihmetteli suuresti kun kerroin Aplan olevan kovin pehmo ja saaneen luonnetestissä niinkin alhaiset pisteet. Ei kuulemma uskoisi kun koirassa tuntuu virtaa piisaavan ja se ei paljon hätkähdä minun joskus kovasanaisistakin komennoista olla hiljaa… Sinänsä tietysti kiva, että Apla purkaa energiansa harrastuksissa ja on kotioloissa aikas rauhallinen. Olisikin hauska nähdä, millainen Rún olisi hakumetsässä… Tuskin siltäkään energia loppuisi kun on muutenkin niin vauhdikas tyyppi. :)