Takana on tokon SM-kisat ja muutakin ”urheilua” koirien kanssa. Lauantai meni aika tarkkaan Kangasalla tokon suurtapahtumassa. Olimme paikalla jo aamukahdeksalta ja kotiin päästiin lähtemään kuuden jälkeen. Pitkä päivä siis, josta suurin osa meni odotellessa milloin mitäkin… Kisapäivän aikataulut sai tietää vasta paikan päällä. Apla ja issikkajoukkueemme toinen ALO-jäsen Saga olivat suoritusvuorossa heti kisojen aluksi, Aplan numero oli jopa koko VOI-luokan toinen. Meiltä jäi siis harmittavasti Sagan suoritus näkemättä. Omaa vuoroa mentiin kehien ympäristöön odottelemaan hyvissä ajoin, varmaan liiankin kun tylsäksihän se touhu kävi jo siinä vaiheessa. Toisaalta halusin totuttaa Aplaa kisapaikan hälyyn. Kisat aloitettiin kaikissa luokissa paikallaoloilla. VOI-kehän takana oli heti ALO-kehä ja muutenkin porukkaa ja hälyä ympäristössä oli jonkin verran. Kun jätin Aplan makuulle ja piilossa ollessa kuulin erinäisiä ääntelyitä mutta en voinut olla varma, oliko niiden lähde oma koira vai joku muu… Piilosta palatessa minua kohtasi sitten lohduton näky: Apla oli noussut seisomaan. Kuulemma näin oli käynyt vain 15 sekuntia ennen kuin aika oli täysi! Pienestä jäi siis kiinni. No, ehkä sitä ennen oli ollut jo näkyvää levottomuutta ja ääntelyä, en tiedä. Pettymys oli tietysti suuri, kun heti eka liike nollautui. Eikä se pisteiden menetys vielä pahin juttu vaan mielikuva siitä, että Apla stressaa tilannetta, mikä heijastuu sitten muihinkin liikkeisiin ja pahimmassa tapauksessa tuleviinkin kokeisiin… Yritin olla kuitenkin reippaana koiralle, ettei se vaipuisi ihan masennukseen.

 

Ehdimme hieman huokaista ennen siirtymistä seuraavaan kehään. Siellä aloitettiin muistaakseni hyppynoudolla. Ihan puhtaasti se ei mennyt kun taas Aplan piti tunnustella kapulaa ennen kuin tuollaisen vieraan esineen pystyi ottamaan suuhunsa. Kahdeksikko siitä. Liikkeestä istuminen meni mielestäni hyvin, en tiedä, mikä antoi arvosanaksi yhdeksikön. Kauko-ohjauksessa taisi ympäristön häiriöt vaikuttaa kun jouduin turhauttavasti antamaan pari lisäkäskyä, arvosana kuusi. Luoksetulossa eka pysäytys oli taas hieman pitkä, muut osiot hyvät. Omaa mokaa sen verran, että annoin ekan pysäytyskäskyn reilusti myöhässä. Voisi varmaan joskus treenatessa todella käyttää merkkejä pysäytyskohdissa, että oppisi arvioimaan, missä kohtaa käskyttää… Arvosanaksi seiska. Edellisessä kokeessa takkuillut tunnari meni tällä kertaa paremmin. Oma palikka löytyi ja haistelutyöskentely oli mielestäni ihan kelvollinen. Tuomari huomautti hitaasta palautuksesta ja kyllähän Apla aika lönköttelyvauhtia luokseni palasi… Siitäkö sitten tippui pisteet seiska puoleen? Joka tapauksessa tästä suorituksesta iloitsin eniten: Aplan suoritusvarmuus riitti noissa olosuhteissa.

 

Sitten olikin aika vaihtaa lennosta kehää, meitä jo odoteltiin seuraavalla suorituspaikalla. Siellä liikkeet aloitettiin seuraamisella. Mielestäni se meni hyvin, joku perusasento meni vähän vinoksi mutta muuten en havainnut suurempaa moitittavaa (tosin en juuri koiraan vilkuillut vaan menin aika eleettömästi ja luotin siihen, että koira tulee mukana…). Jotain häikkää suorituksessa kuitenkin täytyi olla kun arvosanaksi tuli meille vaatimaton 8,5. Toinen meille melko varma liike eli ruutu meni sitten ihan poskelleen. Apla ei hahmottanut suuntaa ollenkaan vaan juoksi ihan vinoon eivätkä lisäkäskyt odotetusti auttaneet. Nolla siis siitä. Koko liike lähti huonosti kun edelliseltä suorituspaikalta oli vain noin kahden askeleen siirtymä ruudun lähetyspaikkaan. Harjoituksissa ja edellisissä kokeissa on aina kävelty usean metrin matka lähtöpaikalle ja siinä mennessä olen koiralle kertonut, että mennään tekemään ruutu. Tällä kertaa Apla ei varmaan oikein hahmottanut asiaa. Selvää puutteellisuutta on siis meidän treeneissä ollut. Metallinouto olikin taas ylivoimainen juttu tässä kokeessa. Kapula oli taas keskeltä kapeampaa mallia mutta enemmän taisi painaa kuitenkin vieraan metalliesineen yleinen inhottavuus. Apla kierteli ja kaarteli ja maisteli kapulaa mutta suuhun sitä ei vain voinut ottaa… Nolla siis (odotetusti) siitä.

 

Kokonaisvaikutuspisteet kolmelta tuomarilta olivat 8, 8½ ja 8. Ja ei kai me paljon enempää olisi ansaittu, sen verran löysä koira kehässä esiintyi. Olisin kyllä voinut itse tsempata enemmän ja innostaa ja ohjeistaa Aplaa paremmin. Tuli vain jotenkin niin liukuhihnamainen olo siellä kehässä, oli suoriuduttava nopeasti, että seuraava koirakko pääsee kehiin. Vaikka eihän sen ihan niin olisi tarvinnut olla. Aplan huono vire johtui osittain valeraskaudesta, jonka loppuhuipennuksen aikoja on tässä eletty, ja osittain yksinkertaisesti liian suuresta häiriöiden määrästä noin isossa tapahtumassa. Ja olihan arvostelukin aika tiukkaa. Silti peiliin saa ohjaaja katsoa. Loppupisteet meille oli 167, aika surkea tulos… Ei kyllä häävisti mennyt monella muullakaan, ykköstuloksilla ei varsinkaan voittajaluokassa paljon juhlittu. Kisaajia lienee lopulta ollut noin 60, joista neljälle ykkönen.

 

Tapahtumana tokon SM-kisat oli mielenkiintoinen. Suuren osanottajamäärän vuoksi odottelua joutui sietämään, viimeistään kilpailukirjansa takaisinsaamiseksi… Issikkajoukkueemme ei kärkisijoja kisassa hätyytellyt mutta ei sen väliä. Aplan puolisisko Neeka saavutti hienosti ALO1-tuloksen ja on nyt TK1. :) Iloista menoa Neekalta. Voisi itsekin kokeilla taktiikkaa, että koira odottaa itsekseen häkissä, josta se otetaan esille vasta vähän ennen omaa suoritusvuoroa. Ainakin valerakauden rauhoittamaan Aplaan tuollainen voisi vaikuttaa virettä nostavasti paremmin kuin kehän laidalla odottelu.

 

Aplan kanssa pidän nyt tokosta ainakin viikon treenitauon (ei tosin liene niin vaikeaa kun ollaan jälleen mökkeilemäsä enimmän aikaa…). Korkeintaan minuutin, parin treeni Rúnin koulutuksen jälkeen. Pitemmällä tähtäimellä täytyy yksinkertaisesti alkaa nähdä vaivaa sen suhteen, että käymme välillä treenailemassa rauhattomimmissa paikoissa. Se vaan on niin helppoa mennä kotoa minuutin kävelymatkan päässä sijaitsevalle tyhjälle pallokentälle harjoittelemaan… Mitään rautaiskuuria häiriötreeniä en nyt kuitenkaan aloita vaan parempi vähitellen totutella, ettei tule tehtyä enemmän hallaa kuin hyötyä. Tarkoitus oli kisata vielä Hauholla issikkamestaruuskisoissa elokuun alussa mutta huolimattomuudesta johtuen (? Myöhässä ilmoittauduin) olemme nyt vain varasijalla sinne. :( Menen joka tapauksessa katsomaan tuota koetta, toivottavasti mahtuisimme myös kisaamaan.

 

Sunnuntai-iltana menin hakuporukkamme kanssa esineruutuilemaan. Tämä oli vasta toinen kerta kun meillä on seuraa esine-etsinnässä ja siis käytössä vieraat esineet. Olisi pitänyt tyytyä helpompaan harjoitukseen koska ihan putkeen ei mennyt… Alue oli n. 50 x 20 metriä, jonne heitetty valmiiksi kolme esinettä. Yksi ryhmäläinen kävi hieman tallustelemassa alueella Aplan nähden mutta siis itse esineiden vientiä se ei ollut nähnyt. A tuntui kyllä olevan jyvällä, mitä oltiin tekemässä mutta itse suoritus oli aika poukkoileva. Koirassa oli varsinkin alussa ihan liikaa intoa ja nenä ei varmaan ollut kunnolla auki. Vauhti oli hirmuinen kun se paineli alueella. Välillä se eksyi reilustikin ulkopuolelle vaikka alue ja rajat oli hyvin tallattu. Omissa treeneissä se ei juurikaan ole harhaillut alueelta mutta vieraat hajut ilmeisesti sekoittivat niin, ettei Apla oikein tajunnut niiden merkkaavan alueen rajoja. No, monen lähetyksen ja kovan juoksemisen tuloksena kaksi esinettä kuitenkin löytyi, mikä positiivista. Kolmannen (ilmeisesti aika vaikea sateenvarjon pieni kangassuoja) annoin sitten olla kun koira alkoi olla aika puhki. Todella hyödyllinen tuollainen esineruutu, täytyy harjoitella jatkossakin mikäli mahdollista. Ensi kerralla ehkä kannattaa helpottaa tilannetta niin, että Apla näkee esineiden viennin alueelle. Vaikka ei se kyllä välttämättä auta alueen rajojen hahmottamiseen… Ehkäpä kokemus tulee avuksi siinä kunhan saisimme enemmän treeniä alle.

 

Metsästä jatkoimme suoraan agilitytreeneihin. Taisi olla eka kerta kentällä sitten kesäkuun alun kisojen. Meni ihan hyvin, koirassa oli intoa ja vauhtia tosi hyvin! Jotain ongelmakohtia oli mutta saatiin hyviäkin radanpätkiä tehtyä. Kouluttajaahan meillä ei ole, pari treenikaveria sentään löytyy… Yritämme sitten kehitellä harjoituskuvioita vankalla aloittelijan kokemuksellemme. No, eipä tuolla nyt suurta väliä kun treenitauko koittaa joka tapauksessa syksyn tullessa ja kisatauko voi kestää ensi kesään asti. Kiva oli käydä kentällä sunnuntaina. Tein myös Rúnin kanssa muutamia harjoitteita, Mentiin vain ihan putkea, mikä sujuukin hienosti jopa vaikeammista kulmista (kunhan ohjaan aika lähelle). Myös keppejä (kuuden sarja) mentiin ja niissä Rún edistyy hurjaa vauhtia kun vertaa aikoinaan Aplaan. Vähästä harjoittelusta huolimatta enää pienet käsiavut on tarpeen ja palkka voi tulla vasta lopussa (toki välillä kannattaa palkata kesken suorituksenkin). Hieno agikoiran alku minulla näyttäisi olevan! Kunhan pääsisi harjoittelemaan vähän useammin.