Leikkauspotilaamme tervehtyminen on edistynyt nopeasti. Vielä Apla saa hetken pitää kauluria, itse leikkausarpi on kyllä parantunut hyvin ja on tosi siistin näköinen. Rún ei ole onneksi juuri yrittänyt hoivata Aplan haavaa, eikä Appeli kyllä todennäköisesti edes antaisi toisen tungetella sillä lailla… Hihnassa lenkkeilysuosituksesta livettiin jo viikonloppuna kun ei mökillä ollessa oikein voinut Aplaa pitää koko ajan narun päässäkään. Onneksi koirat eivät ihan mahdottomasti riehuneet. Myös tänään lenkillä päästin Aplan vapaaksi ulkoilureitistön hiekkatiellä, vähän huonommin seurauksin tosin. Ei Apla itseään mitenkään telonut mutta oli löytänyt kunnon sonta-apajan, missä sitten piti kieritellä tavalliseen tapaan… Tällä kertaa tosin turkki pysyi puhtaana mutta kaulurissa oli mukavat ruskeat jäämät ja hajukin melkoinen. Ei tuo kauluri siis Aplan ”normaalia” elämää liikaa haittaa… Onneksi Rún ei ainakaan vielä ole pahemmin oppinut tuota kaikessa haisevassa kierimistä vaikka taatusti ovat monet kerrat samalla ”apajalla” olleet.

Lenkkeily on ollut vähänlaista normaaliin verrattuna. Koirille on sitten pitänyt keksiä muuta aktiviteettia energian purkuun, etenkin Rúnille. Luita on syöty ja nameja etsiskelty (kaulurin kanssa kyllä vähän hankalaa hommaa…), ja sisällä vähän tokoiltukin. On se vaan hieman hankalaa näiden kahden kanssa! Apla nyt vielä jotenkin malttaa olla sotkeentumatta Rúnin treeneihin mutta kun vaihdan koiraa niin tuo nuorempi osoittaa hyvin selvästi, että muiden kanssa en saisi puuhailla mitään… Jos Rúnin sulkee toiseen huoneeseen tai terassille/pihalle, niin mekkala on aikamoinen. Samoin on edelleen jos ulkona sidon Runskin johonkin tolppaan kiinni siksi aikaa kun tekisin jotain pientä ja hillittyä Aplan kanssa. Nyt olen taas muutaman päivänä yrittänyt panostaa siedätykseen tässä asiassa mutta vähän toivottomalta urakalta tuntuu.

Itse tokoilussa on Rúnin kanssa edistytty ainakin noudossa. Pentu on alkanut vähitellen tajuta, että kapula pitää tuoda minulle asti eikä pudottaa vähän matkan päähän/jalkojeni juureen. Tuntuu hienolta tuollainenkin edistysaskel! Itse luovutusta edessä olen muutaman kerran nyt treenannut erikseen. Aluksi sekin oli hankalaa kun Rún ei olisi millään malttanut pysytellä edessäni istumassa kapulan kanssa vaan joko jyrsi kapulaa tai pompahteli puolelta toiselle se suussa. Muutaman onnistumisen olen nyt tuossa liikkeen palasessa saanut. Itse kapulan perään Rún lähtee tosi innolla, ihan huvittaa katsoa sen iloa! Metallikapulalla ollaan edetty hitaammin. Metalli on selvästi vähemmän kiva Rúnillekin mutta kyllä se minulle senkin tuo. Tämän yhteydessä ei vielä olla sen enempiä muodollisuuksia harrastettu.

Aplan kanssa on tehty lähinnä ”rauhallisia” askelsiirtymiä, kokeiltu vähän merkkiä sisällä (tätä en uskalla sen enempää treenata kun viimeksi eli pari vuotta sitten ruudun opettelu meni ihan pilalle merkin takia) samoin kuin ohjattua noutoa namiläpysköillä. Intoa Aplallakin riittäisi vaikka miten.

Kauluri-tyttö.

Onnistuu se keppileikki näinkin.

Harvinainen poseerauskuva Rúnista.

Rúnin katse.