Viime viikolla emännällä riitti omia puuhia sen verran, että koirien kanssa treenailu jäi vähemmälle. Tiistaina kävin sentään pitkästä aikaa Rúnin kanssa pentutokoilemassa. Pahaksi onneksi tultiin paikalle pikkuisen myöhässä, ja lisäksi tauko ohjatussa tekemisessä muiden koirien läsnä ollessa kyllä alussa näkyi. Rún oli ihan ylikierroksilla ja keskittymiskyky nollassa, kiskoi vain hihnassa sinne tänne kuin riivattu ja olisi ollut menossa joka paikkaan. Meinasi jo epätoivo iskeä kun oma vuoro kontaktipujottelussa vain lähestyi… Piti sitten vain määrätietoisesti ottaa koira lähelle itsekin kyykistyen ja mukavia jutellen, kiinnittää R:n huomio itseeni ja nameihin ja tehdä muutama perustemppu ja kas, melkein taikaiskusta minulla olikin jälleen kontaktinhaluinen tokoilijanalku hyppysissäni! Aika ihme. :) Ei siis pidä menettää toivoa. Itse treenit menivät pääosin ihan ok vaikka selvästi huonoimpia me siinä bortsu-ryhmässä ollaan… Voi toisilla kyllä treenimäärätkin olla vähän eri luokkaa kuin meillä. Tunnin päätyttyä kävin nopsaan vaihtamassa koiraa ja tein Aplan kanssa ihan vain pikaisesti muutaman jutun. A oli kyllä huippuvireessä, juuri oikeassa mielentilassa metallinoutoharkkoihin, jotka menivätkin ennennäkemättömällä vauhdilla. :) Juuri tuollaisia treenejä tämä liike meillä kaipaa!

Torstaina ohjelmassa oli meidän viimeiset hakutreenit vähään aikaan. Päätin ottaa harjoituksen teemaksi hallinnan ja haltuunoton ilmaisun jälkeen. Tavoitteena siis vähemmän haukkumista keskilinjalla ja enemmän häiriötä maalimiehellä. Kolme ukkoa, kaikki about 20 metrissä, jotta ehdin paikalle kohtuullisessa ajassa. Ekalle lähetys, Apla haukkuu kun tulen paikalle ja hieman hiippailen ympäriinsä kunnes käsken mm:n palkata. Ihan ok muuten mutta Apla vaihtoi haukkumispaikkaa kun lähestyin, ei silti vaikuttanut varsinaisesti häiriintyvän tulostani. Ilmaisu kuitenkin katkesi hetkeksi. Toisaalta A:lla on tainnut olla muulloinkin aina silloin tällöin olla tapana tuo haukkupaikan vaihtaminen kesken kaiken… Toiselle mm:lle lähetys meni ensin ihan mönkään. Olin varmaan vähän liian hätäinen ja Apla lähti vinoon ja juoksi ties miten kauas… Tuli kuitenkin takaisin ja pääsin lähettämään uudelleen. Nyt meni jo paremmin. Marssin jälleen piilolle minäkin ja hetken odoteltuani komensin Aplan suoraan ilmaisusta sivulle. Koira vaikutti olevan vähän ihmeissään moisesta mutta totteli, suu kylläkin kävi vielä tässäkin vaiheessa muutamankin kerran… Sitten palkka mm:ltä. Kolmas pisto samalla periaatteella kuin ensimmäinen, meni ihan hyvin.

Summa summarum: puhdasta käytöstreeniä maalimiehellä kannattaa tehdä aina silloin tällöin, vaihtelevin käytännöin. Toivon mukaan sillä saisi myös tuon haukkumispaikan vaihtelun kuriin. Ei liene hyvä, että minä ohjaajana siihen puutun kesken kaiken, ja maalimiehenkin pitäisi saada pysytellä passiivisena aina palkkaukseen asti. Meillä tuntuu aina olevan näitä ongelmia, joihin on vaikea puuttua (kuten haukahtelu pistolla ennen mm:lle saapumista)… Hallinta muuten oli hieman paremmalla mallilla. Tuntuu auttavan se, että kerta kaikkiaan rauhoitan Aplaa nameja syöttelemällä alueelle tultaessa (no, tässä vaiheessa ei aina niin toimi…) ja ennen pistoille lähetyksiä. Tähän kun vielä yhdistää ohjaajan passivoitumisen ääntelyn seurauksena niin *ehkäpä* pitemmän päälle tilanne voisi parantua.

Sunnuntaina ei saatu seuraa esineruutuilemaan, mentiin siis yksin. No, meni se niinkin. Rún oli mukanani aluetta tallaamassa, jätin Aplalle 2 esinettä molempien takakulmien lähettyville. Vasemman puolen kangaspussi oli hankala ja ekalla lähetyksellä A noutikin sukan oikeasta kulmasta… Meillä ei tosiaan ole käytössä suorat pistot ruudussa vaan sallin Aplan ”partioida”. Lähettelin sitten toiselle esineelle useamman kerran mutta ei se vain ottanut noustakseen. Vasta kun lähetin aika syvältä alueen sisältä toi Apla pussukan minulle. Kai se siten vain oli hankala… Ruudun jälkeen tehtiin pikkuinen metsälenkki ja koirat pääsivät uimaan (halusin suoda Aplalle tämän ilon kun vähään aikaan sillä ei ole veteen asiaa). Ja olihan noilla hauskaa! (Sen varmaan kuuli vastarannalle saakka…)

Maanantaina sitten koitti Aplan leikkauspäivä. Meillä oli aika jo aamulla 8.30., ihan hyvä. Odottelin kunnes Apla kuukahti, minkä jälkeen jätin sen osaaviin käsiin operoitavaksi. Sillä välin kävin Rúnin kanssa kunnon lenkillä, ja pitihän sen uimaankin päästä. Teki varmaan hyvää uiskennella ilman Aplan sähellystä mukana. Heittelin keppiä ja Runski nouti ihan innoissaan. Uimatyyli etenkin menomatkalla sillä kyllä on edelleen niin pysty ja polskiva, että itse kepin paikallistaminen siinä oli välillä vaikeaa… Minua nauratti katsoa sitä menoa. :) On Rún kyllä aikamoinen vesipeto, herkemmin se menee kahlailemaan kuin Apla vaikka tosiaan uintitekniikassa on vielä hiomista. Valitettavasti vedet kylmenevät nyt sitä tahtia, että taitaa enempi harjoittelu jäädä ensi vuoteen.

Kahdentoista aikoihin kävimme sitten hakemassa Aplan lääkäristä. Olihan tyttö jo hereillä vaikkakin vielä aika tokkurassa. Kovasti häntä silti viuhtoi heräämöön mennessämme. :) Leikkaus oli mennyt hyvin eikä mitään poikkeavaa ollut näkynyt (mikä siis olisi voinut selittää pieleen menneet astutukset). Kauluri päässä ja kipulääkkeet matkassa tulimme sitten kotiin. Rún oli aika hämmentynyt Aplan tavatessaan, ei varmasti ymmärtänyt, miksi kaveri oli siinä kunnossa… Ei siis liikaa lähennellyt Aplaa tuossa vaiheessa. Laitoin A:n nukkumaan häkkiin ja muutaman tunnin ajan olikin suhteellisen rauhallista. Joskus kolmen jälkeen Apla heräili ja pihalla käytyään alkoi levottomuus ja itkeskely… Oli se aika säälittävää katsottavaa ja kuunneltavaa. Ei sillä suuria kipuja kai voinut vielä olla (oli saanut tehokkaan kipulääkkeen leikkauksen yhteydessä) mutta olo oli muuten surkea ja outo. Siinä se ilta menikin samaan tyyliin… Yritin olla huomioimatta liikaa ja puhella reippaasti mutta minkäs sitä toinen surkealle ololleen voi… Lopulta väsymys voitti ja Apla asettui jotenkin nukkumaan. Yöksi ajattelimme erottaa koirat toisistaan, ettei Rún vain mene tekemään tuhoja Aplan leikkaushaavalle. Laitoin sitten Runskin häkkiin nukkumaan kun itsenäisempiluonteisena ja ilman kauluria sen on varmasti helpompi olla siellä kuin Aplan. Tosi hienosti Rún olikin häkissä, ei protestoinut yhtään vaikka ei tosiaan ollut siellä aikaa viettänyt muulloin kuin automatkoilla. Yö meni jotenkuten, olisi se voinut huonompikin olla. Päästin koirat muutaman kerran pihalle ja kuuntelin Aplan valitusta mutta sai sitä nukuttuakin. Käänne parempaan tapahtui aamuvarhaisella kun sain vihdoin Aplan maaniteltua pissaamaan… Olikin sen verran pitkä toimitus, että varmaan täysinäinen rakko oli ollut osasyynä valitukseen. Aamulla kun herättiin Aplan itkeskelyt olivat tipotiessään ja tyttö oli selvästi virkeämmällä päällä. :) Suuri helpotus minulle. Ruoka maittoi ja iltapäivällä Rúnille piti jo kanniskella lelua. Koirien leikkihaluja piti hillitä, ettei vain sattuisi vahinkoja. Tänään keskiviikkona Apla on ollut jo hyvässä kunnossa. On vain ollut tekemistä miettiä koirille rauhallista puuhaa energianpurkuun… Nyt illalla Rúnin syödessä luuta ulkona tein Aplan kanssa vähän tokoa sisällä ja tyttö oli ihan innoissaan. Leikkaushaava ja kauluri vain rajoittavat aika lailla sitä, mitä voi harjoitella. No, eiköhän potilas kuntoudu kiihtyvää vauhtia. Ällistyttävän nopeaa on toipuminen ainakin tähän asti ollut.