Päivitelläänpä hiukkasen, vaikka suurempia uutisia ei olekaan. Aplan leikkauksesta ei muistuta enää kuin arpi ja kasvava karvapeite vatsapuolella… hyvin meni siis se operaatio. Rún taas on oma virkeä itsensä, mites muuten. Neitokaisella tulee muuten tänään 9 kuukautta ikää täyteen! Aika höppänä se vieläkin on eli ihan aikuiseksi sitä ei kyllä vielä voi laskea…

Harrastustaukoilu meillä vaan jatkuu, ja vielä kauan… Lenkkeily on myöskin jäänyt auttamatta vähemmälle, tällä kertaa ihmisosapuolen takia kun laskettuun aikaan on enää alle viikko jäljellä… Kyllä meillä edelleen päivälenkillä ainakin se 45 minuuttia menee mutta matka ja oma tahti ovat kyllä eri luokkaa kuin normaalisti. Koirat saavat mennä vapaana suurimman osan matkaa eli onneksi ne pääsevät edes hieman irrottelemaan ja purkamaan energioita. Lyhyemmät lenkit tekevät kuitenkin sen, että kotosalla saa keksiä koiruuksille enemmän ajanvietettä… Niinpä on sitten tokoiltu, etsitty nameja, syöty luita jne. Ihan hunningolla ei siis olla oltu kuitenkaan. :)

Tokon puolella olen treenannut molempien kanssa pieniä pätkiä sisällä. Toinen otus on aina tuoleilla eristettynä keittiön puolella sen aikaa. Rún ei tätä järjestelyä ole arvattavasti ihan haukkumatta niellyt… On senkin suhteen kehitystä kuitenkin tapahtunut. Kehun ja käyn heittelemässä nameja sille kun malttaa olla hiljaa, ehkäpä se vielä joskus osaisi rauhoittua ”eristykseensä”. Aplan kanssa olen tehnyt lähinnä askelsiirtymiä ja takapäänkäyttötreeniä (esim. pyörimistä paikallaan vastapäivään). Ihan hyvin on mennyt vaikka namien runsas käyttö aiheuttaakin lieveilmiönä ajoittaista pomppivaa käytöstä. Kumma juttu. ;) Peruutuksissa pitää kiinnittää huomiota siihen, että A ei sivusuunnassa etääntyisi minusta ja tosiaan peruuttaisi eikä kääntäisi rintamasuuntaa välillä sivuittain. Myös muuta pientä hiomista on tehty mm. kaukojen kanssa (nyt ei leikkausarven pitäisi olla enää häiritsemässä liikeratoja).

Rúnin kanssa on pienen tilan rajoittaessa keskitytty tekniikkatreeneihin myös. Seuraamista muutamia askelia, askelsiirtymiä jne. Erityisenä puuttumisen aiheena liian eteen tuleva perusasento, jota ilmenee toisinaan. Samoin paikallakäännöksissä Runskilla on yleensä vähän liikaa vauhtia ja se etenee samalla liian eteen perusasentoon, tätä pitää namin kanssa treenata. Muuten olen aika tyytyväinen pennun tekemiseen. Jättäviä liikkeitä on tehty nami/käsiavusteisesti. Paikallaolossa on nyt käytössä takapalkka ja se tuntuu toimivan hyvin. Aika helppoja treenejä ollaan tehty, ettei tulisi virheitä. Noudon kanssa on myös tehty töitä. Puisella kapulalla pitoharkkoja eli koira eteeni istumaan ja kapula suuhun, irrotus kiitos-sanalla. Menee ihan hyvin jo. Välillä tosin Rún tykkää vähän stepata ja siirtyä aavistuksen vinoon kapulan kanssa. Pitää vain yrittää saada suoristettua, ettei opi tuota vinoon menemistä. Edestä perusasentoon kiepsahdus (ilman kapulaa) menee yleensä tosi hienosti (tätä tehty kuitenkin aika vähän ettei ala ennakoimaan). Noutoa on treenattu ihan yksinkertaisesti eli jätetään kapula parin metrin päähän ja siitä käskystä Rún hakee sen ja palauttaa mulle eteen (en vaadi vielä istumaan). Tätä Rún tekee suurella innolla, noutaminen on niin hauskaa! Viretilasta vaan aiheutuu se haittapuoli, että suusta pääsee lähdössä usein hau, joskus myös hauhau… Tästä pitää päästä pian eroon! Konstit kokeilussa on monet: lyhyt matka kapulalle, koiran rauhoittaminen ennen käskynantoa, avustava käsimerkki hyvin pieneksi… Yleensä en ota Runskia perusasentoon ennen kapulalle lähetystä, pitäisi varmaan kokeilla vierelle rauhoittumista ennen kuin kapulalle saa sännätä. Tämä metodi varmaan sitten joko auttaa tai pahentaa (patoaminen) ongelmaa… Hienoa on kuitenkin, että Rún on noin innoissaan noutamisesta, se kun on kuitenkin noita tokon ihan perusjuttuja. Metallikapulan kanssa ei ole myöskään ongelmia, :)

Tällaisella menolla siis eteenpäin. Uuden perheenjäsenen saapumista odotellessa… Koirille on onneksi luvassa hoitopaikka kun käsky käy, joten on yksi asia vähemmän stressattavana sitten!

Kuvasatoa vielä tältä viikolta: