Vuosi 2009 vetelee viimeisiään, lienee pienen yhteenvedon paikka. Kulunut vuosi toi tärkeimipinä asioina kaksi uutta jäsentä meidän perheeseen: Rúnin ja pikku-Elsan. Molemmista on ollut paljon iloa. :) Koiraharrastuspuolella aloitimme Aplan kanssa kisaamisen agilityssä ihan hyvällä menestyksellä. Tokossa TK3 jäi vielä saavuttamatta mutta pari ykköstulosta tuli plakkariin ja hyvää kokemusta lisäksi. Rúnin kanssa kokeiltiin muutaman kerran agiesteitä ja vähän enemmän tokoilua, aika pienimuotoisesti kuitenkin. Koirassa olisi kyllä potentiaalia ja varsinkin agikentällä Rún olisi varmasti melkoisen nopea. Toivottavasti jossain vaiheessa löytyy aikaa harjoitella senkin kanssa enemmän.

Nyt olemme sitten joululomalla. Joulunaluspäivät olivat melko kiireiset, koiratkin saivat vähän vähemmän aktiviteettia... Tähän osansa oli kyllä myös kovilla pakkasilla (karvaiset kaverini eivät kylmää pelästy mutta vauvan kanssa ei ollut asiaa lenkille moneen päivään, onneksi anoppi riensi avuksi lapsenvahdiksi/koirien ulkoiluttajaksi, ettei ihan neljän seinän sisällä meidän tarvinnut viikolla olla). Lisäksi lunta tuli maahan sen verran, että lenkkiväylämme muuttuivat hiihtäjien valtakunnaksi, mikä kyllä harmittaa suuresti vaikka muuten valkea maa onkin hieno. Meidän pitää nyt seuraavat kuukaudet tyytyä tylsiin hihnalenkkeihin jos vaunujen kanssa ollaan liikenteessä. :( Onneksi sentään jonkinlaiset pätkät sellaistakin kävelyreittiä meidän läheltä löytyy, jossa ei hiihdetä tai autot mene ihan vierestä eli koirat voivat olla edes hieman vapaina. Ja hangessa juokseminen väsyttää onneksi ihan tehokkaasti (vaikka eipä tuota Rúnin menosta huomaa).

Jouluaattoa vietettiin suuremmalla porukalla ja koirilla riitti puuhaa. Joulupukin vierailu kylläkin pisti pasmat hieman sekaisin... Viime vuonna Apla pelkäsi pukkia ja viihtyi minun sylissäni vierailun ajan. No, tänä vuonna oli sama pelottava pukki (isokokoinen, joka kolisteli kävelykeppinsä kanssa sisälle) ja tällä kertaa Rún oli ihan kauhuissaan... Juoksi keittiöön karkuun ja haukkui sieltä. Menin ottamaan sen syliin ja pikkukoiran sydän hakkasi villisti. Siinä sitten vähitellen totuteltiin tilanteeseen mutta olohuoneessa piti silti olla visusti sylissäni joulupukin vierailun loppuajan. Apla arasteli myös vähän mutta oli kuitenkin selvästi rohkeammalla päällä. Yllätyin kyllä Runskin reaktiosta, olin pitänyt sitä rohkeampana tapauksena. Mutta no, olihan tuo aika poikkeuksellinen tilanne meidän normaalieloon verrattuna. Muuten joulu oli varmasti koirienkin mieleen. Tässä muuten kuva hienoista tauluista, jotka sain lahjaksi:

Välipäiviksi ajelimme sitten Joensuuhun. Täällä onkin riittänyt menoa (ja ääntä!) viiden koiran ja vauvan muodossa, ja muut ihmiset siihen tietysti päälle. Rún on päässyt riehumaan taas porokoiranpentu Saagan kanssa ja hauskaa on riittänyt! (kuvat taas (c) Hanna Kolari)