Rúnin koetukset saivat siis jatkoa eilen lauantaina kun vuorossa oli luonnetesti. Ajelimme rotuyhdistyksen järjestämään testiin Tuusulaan sillä oli mukava nähdä myös muita islantilaisia paikalla. Itse testiä en ennakkoon juuri jännittänyt sillä eihän siihen oikein voi eikä pidäkään valmistautua. Odotin vain mielenkiinnolla, miten Rún suoriutuu. Se on luonteeltaan sen verran erilainen kuin Apla, että en oikein ollut varma, miten testi lopulta menisi.

Testi alkoi tuomarien ”puhuttelulla” ja koiran leikittämisellä. Rún oli tietysti innoissaan uusista ihmisistä ja häntä viuhtoen se tutustui tuomareihin. Toinen tuomari otti sitten kepin ja kokeili leikittää Rúnia sillä. Arvasin, että Rún lähtee siihen mukaan, sen verran innostunut se on vetoleikeistä aina ollut. Hetken päästä Rúnin piti vain käydä vaihtamassa onneton risu kunnollisemman kokoiseen keppiin, ja leikki saattoi jatkua. Minunkin kanssani Rún intoutui kunnon ärinäleikkiin kepillä eikä olisi malttanut lopettaa ollenkaan. Taistelutahtoa siis tässä osiossa koirasta löytyi (oli kuulemma siihen asti arvioiduista – 7. koira – islantilaisista ensimmäinen, joka antautui kunnon vetoleikkiin tuomarin kanssa).

Seuraavaksi kelkkaosioon. Se meni muistini mukaan melko samalla tavalla kuin Aplan kanssa aikoinaan. Ihan ok mielestäni. Kelkka haukuttiin ja remmissä temmottiin mutta ihan hyvin Rún sitten uskalsi tulla kanssani tutkimaan outoa ilmestystä.

Sitten hyökkäyskohtaus, joka minua kyllä nauratti… Kun kävellessämme eteen ilmestyi uhkaavasti käyttäytyvä hyökkääjä niin Rún ei ottanut askeltakaan taaksepäin vaan seisoi hihnan päässä into piukassa häntä mahdottomasti vispaten, että onpas ihana ihminen tuossa tulossa minua tervehtimään! Rún ei siis selvästikään voi käsittää, että ihminen voisi häntä tai minua uhata vaan luotto ihmisiin on 100%. Ihana tietysti noin. Vaikka koira ei perääntynyt tilanteessa niin ehkä käytöstä ei voi oikein puolustushaluksikaan todeta… :)

Sitten taisi tulla se kamalin kohta eli hyppäävä haalari ja rämisevä tynnyri –osio. Arvelinkin jo etukäteen, että Rún varmasti kauhistuu sitä tynnyriä, ääniherkkä koira kun on. Ja niinhän siinä kävi. Aika pahasti tynnyri Runskin pelästytti. Toisella kierroksellakin oli hermostuneisuutta havaittavissa ja tynnyriä uskalsi tulla tarkemmin katsomaan vasta kunnon maanittelujen jälkeen.

Tästä jatkoimme sitten pimeään huoneeseen. Siellä Rúnilla kesti kauan ennen kuin se löysi minut. Taisi toimintakyky olla alentunut siitä tynnyristä niin, että ei koira oikein tiennyt, mitä olisi kannattanut tehdä. Ja olihan se huone aika sokkeloksi osattu rakentaakin.

Sitten jätin koiran kiinni seinään ja häivyin näkyvistä. Eipä Rún tälläkään kertaa osannut pelätä ”hyökkääjää”.

Lopuksi laukaukset. Ne menivät itse asiassa paremmin kuin olin etukäteen ajatellut. Kyllähän Rún reagoi ainakin ensimmäiseen laukaukseen mutta ei mitenkään pahasti vaan vähän vain peruutti. Toinen laukaus oli jo aika ok. Tuloksena siis laukauskokematon. (Ehkä sen tynnyrin jälkeen ei tuollainen pamaus tuntunut enää niin pahalta, ja onhan se muutenkin erilainen ääni.)

Kokonaistulos meni aika heikoksi silti: 71 pistettä ja siis hylätty testi. Apla sentään sai aikoinaan 84 pistettä ja sitä olen aina pitänyt hyvin pehmeänä. Onhan Rúnkin suhteellisen pehmo mutta jotenkin kun se on luonteeltaan niin erilainen kuin Apla niin en olisi uskonut, että se saa jopa alhaisemmat pisteet. No, Rúnilla on tuo ääniherkkyys, mitä Aplalla ei juuri ole. Ja muutenkin noilla kahdella pehmeys näkyy kyllä eri tavoin. Aplalla se näkyy suunnattomana kiintymisenä minuun, eroahdistuksena ja mielistelynä jos vähänkin näyttää, että olen siihen tyytymätön. Rúnilla luonteen pehmeys näkyy pentumaisen luonteen kautta tiettynä välillä esiin pilkahtavana ”mörköilynä” eli joskus ihan kummallisetkin asiat vaikuttavat Rúnista epäilyttäviltä. Lisäksi molemmat koirat ovat toisia lajitovereita kohtaan (ensitapaamiset) aika nöyristeleviä. Rún vain on niin vilkas ja itsenäinen, että siitä ei aina näe, että se on oikeasti niin pehmo. Ja vaikka se on hyvin sopeutuvainen luonteeltaan niin ”möröt” se tuntuu muistavan vähän liian hyvin.

No, kokonaisuutena testi oli todella mielenkiintoinen. Ja eipä tuolla hylkäyksellä pisteiden perusteella ole meille suurta merkitystä. Sama valloittava (vai vallaton…) Rún minulla on kuin ennenkin!

Muutama kuva (kiitos Tanja Kääriäinen!):

Vetoleikki tuomarin kanssa maistui.

Ihmetellään kelkkaa.

"Vaarallinen" hyökkääjä iskemässä.

Onpa mukava ihminen!

Räminä-tynnyrin lähelle en kyllä mene!

Selvittiinhän tästäkin.