Onpa taas viimeisestä kirjoituksesta kulunut aikaa… Ei kai ole ollut ihmeempää raportoitavaa, tai sitten aikaa siihen. Mitäs tässä viime kuukausina onkaan tapahtunut… No, lokakuussa kävimme Joensuussa ja tapasimme samalla koirakavereita. Porokoirien Mintun ja Saagan lisäksi meillä oli islantilaisseuraa kun treffattiin kaksi Rúnin pennuista, ne kun sattuvat asumaan myöskin entisessä kotikaupungissani Joensuussa. Mustamerkkinen Nuura-tyttö antoi lenkillä itsestään aika riiviömäisen vaikutelman. :) Vauhtia riitti ja kolttosia myös (kuten housunlahkeeseen puuttumista; Rúnhan tykkäsi pienenä näykkiä pohkeitani lenkillä…). On siinä Annilla työmaata saada tytönvintiö  kunnon aikuiseksi. Mutta toisaalta Nuura on innokkuudessaan varmasti oiva kaveri moneen harrastukseen, tekemisen intoa ei varmasti puutu!

Nuuran Tuure-velipoika tavattiin myös. Tämä oli vähän rauhallisempi tapaus vaikka menoa silläkin riitti ihan kiitettävästi. Väritykseltään Tuure on kauniin punainen, ja turkki on lyhyt kuten Nuuralla ja Rúnillakin. Tuure on kyllä hauska tyyppi! Toivottavasti tavataan molempia pentusia (tai isoja koiriahan nuo jo alkavat olla) pian uudestaan. Rún-äiti ei kovin innostuneelta jälkikasvunsa tapaamisesta vaikuttanut. Nuura oli sen makuun aikamoinen riiviö ja Tuureakin Apla leikitti enemmän kuin Rún… No, ehkäpä kun pennut vähän aikuistuvat niin Rúnkin voi niiden kanssa vielä leikkiä.

Harrastusrintamalla on ollut aikas hiljaista. Nyt marraskuussa kävimme islantilaisporukassa tutustumassa rally-tokoon. Se olikin mielenkiintoista! Itsellä ei juuri ollut hajua koko lajista, joten oli mukava oppia uutta ja vähän treenatakin liikkeitä. Vähän minua vielä hämää, miten paljon koiraa voi kehua ja ”auttaa” suorituksen aikana mutta ihan kivaa vaihtelua vähän totiseen tokosuorittamiseen (toki treeneissä ei olla yhtään totisia!) rally-toko ainakin on. Vähän meidän tokotausta meinasi välillä olla haitaksikin, esim. kun pitäisikin saada koira kiertämään minun takaa sivulle tai Apla saada eteeni istumaan. Opitut liikeradat ovat syvällä sekä ohjaajassa että koirissa mutta aika nopeasti lopulta sain esim. Rúnin kiertämään takaani sivulle. En kyllä tässä vaiheessa meinaa alkaa rallytokoa enemmälti harrastamaan mutta voihan noita temppuja välillä mielen virkistykseksi harrastaa.

Tokossa ollaan pidetty lähinnä olkkaritreenejä, ihan muutaman kerran iltalenkillä on pysähdytty kentälle tekemään jotain. Viimeksi mainitussa vain tulee aina se (varsinkin Rúnin) haukkuongelma kun toinen koira joutuu odottamaan kun toisen kanssa tekee… Ei viitsisi häiriköidä kulmakuntaa liiaksi haukunnalla, puhumattakaan omasta harmistuksestani moiseen metelöintiin. Aplan kanssa on harjoiteltu merkkiä ja aika hyvin se jo sujuukin lyhyehköltä matkalta. Olen myös muutaman kerran vienyt noutokapulaa kauemmas merkin taakse hämäykseksi mutta ei onneksi A ole karannut kapulalle. Nyt pitäisi vain mennä ulos kunnolla treenaamaan, että saisi matkaa kasvatettua ja ruudun siihen mukaan. Aplan kanssa on tahkottu myös tunnaria. Nyt tehdään ihan lyhyeltä matkalta, että saisi sen kapuloiden kuonolla tönimisen pois. Olen havainnut, että matkan kasvaessa tuo töniminen/maistelu lisääntyy eli pitää nyt mennä rauhassa, että saisi tämän asian kuntoon. Ei Apla koskaan tuo väärää palikkaa mutta tuo rauhattomuus haistelussa vähentää aina kisassa pisteitä.

Rúnin kanssa on tehty vähän kaikkea alo/avo-luokan liikkeitä ja niiden osia. Talvella täytyy kyllä päästä sen kanssa kokeisiin! Korjaamista löytyy ainakin seuraamisen tarkkuudessa välillä, noudon lähtöhaukahduksen kitkemisessä jne. Kaukojen seisomista on tahkottu aina välillä, hankalaa on… Tuntuu, että en tule koskaan pääsemään irti namikädestä tuossa opetuksessa. Ei enää muista, miten Aplalle sai asian aikoinaan opetettua, siitä on niin kauan! Sen muistan kyllä, että aikaa siinäkin meni.

Aplan kanssa on käyty agilitytreeneissä lähes viikoittain. Ehkä sitten ensi vuonna kisoihin; nyt loppuvuonna ovat kotiseuran kisat vain talkoovelvoitteena minulle. Jokunen kerta on käyty myös itsekseen hallilla Elsan kera. Ei edelleenkään mitään huipputreeniä ne mutta ainakin kivaa tekemistä kaikille jos ei muuta. Rúnin kanssa olen hyödyntänyt Aplan agitreenikertoja nyt muutaman kerran niin, että olen jäänyt tokoilemaan Rúnin kanssa meitä seuraavan ryhmän (sama kouluttaja) treenien ajaksi hallin reunamille. On kyllä hienoa, miten Rún tekee ja keskittyy vaikka vieressä toiset menee agilityrataa! Ei onnistuisi kyllä Aplan kanssa… No, Rún ei ole onnekseen tai onnettomuudekseen vielä hiffannut täysin agilityn ihanuutta ja niinpä tokoilu onnistuu noinkin haasteellisessa ympäristössä. Ehkä me siis kokeisiinkin voitaisiin uskaltautua, tuskin niissä paljon pahempaa häiriötä tulee (vaikkakin erilaista tietysti).

Nyt vain odotellaan lunta ja pakkasta kun joulua kohti mennään. Olen jo ihan kyllästynyt kuraan! Toisaalta lumi tietää hyvin lenkkireittien muuttumista hiihtoladuiksi, joten siinä mielessä talven tulolla ei olisi niin kiire. Mutta ehkä tässä suhteessa toivoisin kuitenkin sitä lunta, tai ainakin pakkasta!