Kerrotaanpa välillä Aplankin ”maineteoista”… Kävimme nimittäin ihan tuloksekkaissa agikisoissa 29.4. Eka rata meni vielä harjoitteluksi, tosin ohjaajan pienellä lisäskarppauksella sekin suoritus olisi ollut ”nollattavissa”. Rata oli kaikkinensa aika vaativa ja tekninen 2-luokan tasoiseksi. Meidän kompastuskiveksi koitui sitten kohta, jossa oli hypyn jälkeen puomi ja putkenpää vierekkäin. Tiesin kyllä, että siinä kohtaa pitää olla tarkkana, että saan Aplan oikealle esteelle (putki) mutta niin vain koira ei ollutkaan tarpeeksi hallussani ja sinkosi puomille… Rata meni muuten mukavasti mutta hylkyhän siitä tulokseksi tuli. Sinänsä rata olisi ollut meille sopiva ja menestymismahdollisuudet oli olemassa ilman tuota tyhmää erhettä. No, toinen (eri tuomarin) rata oli sitten enemmän vauhtityyppinen ja ajattelinkin etukäteen, että nollallakin meidän vauhti ei välttämättä riittäisi kärkikahinoihin. Apla lähtikin jotenkin tosi hitaasti liikkeelle mutta paransi onneksi matkan varrella vauhtiaan. Tälläkin radalla oli ansana vierekkäin laitetut A-este ja putki mutta suurella vaivalla onnistuin saamaan Aplan putkeen niin kuin oli tarkoituskin. Nolla meille siltä radalta ja luokassa toinen sija. Tämä oli sitten kolmas nousunolla eli saimme samalla siirron 3-luokkaan. Hyvä Apla! Ei meidän agiura ole niin kovin intensiivinen ollut kun kisakirjan mukaan edelliset nollat olivat vuosilta 2009 ja 2011… Kovin montaa starttiakaan ei kyllä olla kaikkineen edes kisoissa käyty. On ollut kisa- ja treenitaukoja tässä välissä eikä myöskään olla jaksettu minnekään kovin kauaksi lähteä kisojen perässä.

Tämän vuoden agitavoite on nyt sitten saavutettu. Ehkä käymme vielä nyt toukokuussa kokeilemassa jonkin 3-luokan startin ennen kuin tämä laji jää meiltä tauolle. En kyllä aseta yhtään mitään tulostavoitteita meidän 3-luokassa kisaamiselle. Tuntuu, että ohjaajan taidot ja koiran nopeus eivät tule riittämään kovin huimaaviin suorituksiin. Mutta onhan se varmasti mielenkiintoista kokeille noita ylimmän luokankin kinkereitä.

Tässä ennen koiraharrastustauon (oman tulevan mammaloman ansiosta) alkua yritän haalia meille vielä joitakin kisoja ja kokeita nyt keväälle ja alkukesälle kun sitten ei taas tiedä, pääseekö seuraavaan vuoteen edes paljon treenikentille kisaamisesta puhumattakaan. Ilmoitin molemmat tytöt tokokokeeseen nyt toukokuussa; saa nähdä, tuleeko niistä mitään järkevää tulosta. Aplan EVL voi kyllä olla vähän ”toivotaan toivotaan” –osastoa… Mutta joskushan se oma tämänhetkinen taso on selvitettävä.

Tällä viikolla olen myös varsinaisesti debytoinut tokokouluttajana vetäen kahta seuramme pentukurssia (osana toko-koulutusohjaajan pätevöitymistä). Ihan kivaa puuhaa. Ja ainakaan penturyhmän kanssa touhutessa ei ole tullut tunnetta, että en osaisi opastaa koirakoita… Osallistujakaartikin on mukavan kirjavaa joukkoa pienestä pomeraniasta aina vähän suurempaan irlanninsusikoiran pentuun asti.

Viikolla Rún kävi eläinlääkärissä, rokotuksen lisäksi ohjelmassa oli uusinta-polvitarkastus ja sydänkuuntelu. Näiden osalta Rún sai terveen koiran paperit. Hienoa! Silmätarkastuksen uusinta on vielä edessä tänä keväänä. Toivottavasti senkin tulos on edelleen hyvä.

Loppukevennyksenä tunnelmakuvia vappupäivän reissultamme mökille. Oli kyllä hauska seurata Aplaa ja Rúnia: ne olivat kuin pitkän talven jälkeen laitumelle päästetyt lehmät, niin riemuissaan ne olivat pääsystä tuttuihin maisemiin mökille. :) Talviturkitkin tuli heitettyä (koirien toimesta), ei kai se vesi sitten niin kovin kylmää voinut olla vaikka vasta ne jäätkin lähtivät…

Rúnin poseeraukset.

Kepin lentoa odotellessa...

Kepin nouto yhteisvoimin.

Tässä ihaillaan järven pintaa vielä laiturilta käsin...

...mutta pitihän sitä uimaankin päästä!

Apla huolehtii aina turkin kuivauksesta, tällä kertaa melko hyvin maastoutuen ihanan pehmeiden heinien sekaan.

Huh, olisikohan aika päivittää kuulumisia… Eipä silti, nytkin olisi paljon kaikkea muuta, mihin tämä välillä niin vähäinen vapaa-aika olisi parempi käyttää, mutta laitetaan nyt pienet sepustukset, että hengissä edelleen ollaan…

Kovin suuria harppauksia ei olla koirien kanssa harrastusrintamilla otettu, pitäisi varmaan treenata enemmän ja ennen kaikkea tavoitteellisemmin. Mutta jotenkin ilman sitä treeniseuraa ja viime kuukausien huonossa kelissä ei ole tullut lähdettyä ulos tokoa räpistelemään vaan mieluummin painuu sitten tuulettamaan itseään lenkille kun tilaisuus tulee. No, nyt kevään tullen voisi aktivoitua.

Aplan kanssa ollaan käyty joka toinen tai välillä viikoittainkin agitreeneissä. Ei me välttämättä tuossa seurassa (muut koirakot mölli/1-luokan tasoa, harjoitukset eivät aina niin vaativia) kamalasti päästä kehittymään mutta jos edes välttyisimme taantumiselta… Maaliskuussa käytiin kisaamassakin pari rataa mutta ilman menestystä (ekalla radalla oma mokani kun ajauduin liian lähelle hyppyä ja Apla meni sen väärin päin; tokalla radalla tuli kontaktivirhe ja kepit A meinasi aloittaa väärin mutta sain korjattua ennen hylkäystä, tulos 12 jotakin). Sen kuitenkin huomasi, että kisasuorituksia pitäisi tehdä enemmän, että voisi niistä kunnon tuloksistakin realistisesti haaveilla… No, viikon päästä odottavat seuraavat kaksi starttia.

Tokon puolella Aplan treenit ovat olleet aika vähissä. Joskus illalla käyty jotain humputtelemassa mutta kunnon EVL-kisakunto on vielä aika kaukana. Merkille meno sujuu jo hyvin mutta jos koiran tiedossa ennen lähetystä on ruudussa odottava palkka tai viedyt ohjatun kapulat niin merkille ei todellakaan eksytä vaan rynnätään suoraan sinne ruutuun/kapuloille (no, itse asiassa en treeneissä edes käytä kapuloita vaan ruokakippoja). Tässä pitäisi siis saada tehtyä paaaljon toistoja pelkälle merkille menosta houkutuksista huolimatta. Tunnari kaipaa vielä sitä rauhallista työskentelyä mutta muuten voisi vaikka kisoihin jo mennäkin (no, ykköstuloksesta lienee turha haaveilla ennen kuin tuo merkki-asia on kunnossa).

Rún on ollut tänä keväänä hieman Aplaa enemmän ”parrasvaloissa”. Maalis-huhtikuun vaihteessa olimme perinteiseen tapaan Joensuussa yhdistetyllä työ- ja vapaa-ajan matkalla ja samaan yhteyteen sain mahdutettua Polvijärvellä pidetyn ryhmänäyttelyn. Kuinka ollakaan Rún oli ainoa mukaan ilmoitettu islantilainen (toivoinkin, ettei olisi kovin paljoa kilpailua kehässä…) ja niin vain tuomari antoi ”pienistä puutteista huolimatta” ERI1 SA ROP SERT (tosin vasta nyt huomasin, että arvostelulomakkeeseen ei ole ruksattu SERT-kohtaa… mutta ruusukkeen saimme ja näyttelyn kotisivujenkin mukaan meille serti tuli). Enpä olisi uskonut, että saan Rúnille koskaan sertiä (ainakaan meidän näyttelyissä esiintymistahdilla), ja nyt se tupsahti tytön toisesta näyttelystä! Aika huimaa. Ehkä lopetammekin tämän näyttelyuran nyt sitten näin ”huipulta” tähän. :) Emme jääneet sitten odottelemaan moneksi tunniksi ryhmäkehiä. Tässä vielä Rúnin arvostelu (tuomarina Soile Bister):

”Erinom. tyyppi ja koko. Hyvä luust. ja kaunislinjainen, sopivan vahva narttu. Hyvä pää, ilme, korvat ja purenta. Kirsu voisi olla tummempi. Hyvä luusto ja kulm. Hieman ulkokierteiset etu- ja takakäpälät. Hieman jäykkä ja ahdas taka-askel. Erinom. luonne.”

Ja tässä pari kuvaa Rúnista kehässä (kiitos Anu Tiihoselle! Rúnin häntä tosiaan on kuvissa hieman epätarkka, se kun heilui koko ajan… :)):

Tuolla samaisella reissulla vietimme aikaa myös siskoni ja porokoiriensa Mintun ja Saagan kanssa. Tässä välähdyksiä koiralauman lomasta (kuvat: Hanna Kolari):

Kaunis hymykuva...

Rúnin kanssa piipahdimme myös tokokokeessa (sekin neidille uransa toinen) viime keskiviikkona. Kovin vähiin jäi treenailu sitä silmällä pitäen (enimmäkseen oltiin viime ajat treenailtu Aplan agitreenien jälkeen hallin reunamilla seuraavan agiryhmän harjoitusten aikana; siinä on häiriötä ihan kivasti vaikkakin tilanpuute vaivaa) mutta mentiin nyt kuitenkin. Kyseessä oli iltakoe ja ALO-koirakoita oli ilmoittautunut peräti 17 kpl. Odottelua ainakin riitti oman vuoromme ollessa puolivälin hujakoilla. Tämä ehkä vähän söi Rúnin parasta virettä (olisi pitänyt hakea se autosta hieman myöhemmin odottelemaan omaa vuoroa, mutta toisaalta tuollaisen melko kokemattoman kisaajan kanssa haluaisi, että se tutustuu koepaikkaan kunnolla, vaikka tuttu halli olikin kyseessä) mutta toisaalta eipähän riekkunut kehässä samalla lailla kuin viime elokuussa…

Koe aloitettiin tuttuun tapaan luoksepäästävyydellä. Tätä oltiin tehty viimeksi silloin tammikuun kisamaisissa treeneissä, ja Rúnin ihmisrakkauden tuntien saattoi odottaa, että tuomaria noustaan tervehtimään innolla. No, pylly pysyi nätisti maassa ja 10 räpsähti! Aika yllättävää. Tosin tuomarikin oli fiksu ja ei jäänyt liian pitkäksi aikaa lääppimään koiraa vaan vain nopeasti rapsutti rinnasta ja se oli siinä. Meidän pelastus. Paikallamakuu meni myös hienosti, siitäkin 10 (kerran Runskin pää kävi jopa maassa; pitkästyminen on ihan hyvä merkki tässä liikkeessä, sanoo tämä Aplan kanssa aikoinaan  paikallaolon kanssa taistellut ohjaaja…). Seuraamiskuviot tuntuivat kovin lyhyiltä ja kiireellä käskytetyiltä mutta eipä tuo sinänsä haitannut. Hihnaseuraamisessa onnistuin kerran polkaisemaan Rúnin varpaille (koira älähti mutta jatkoi onneksi moitteetta seuruuta) ja vapaana tuli yksi pieni herpaantuminen mutta muuten olivat kai ok (itsestä tuntui, että seuraamispaikka olisi saanut olla tiiviimpi, tätä pitäisi jonkun ulkopuolisen kommentoida kun itse katson kokeissa koiraa aina vain pikkuriikkisen silmänurkasta). Liikkeestä maahan oli hieno. Luoksetulossa ei muuta vikaa kuin hieman vinoon jäänyt perusasento (edestä sivulle siirryttäessä). Tätä ei treeneissä enää esiinny mutta kummasti kisatilanteessa jää vinoon. Liikkeestä seisomisessa koira meni hienosti maahan… Tämä ongelma ilmaantui edellisen sunnuntain treeneissä enkä ehtinyt saada sitä palautettua varmaksi. Hypyssä kuului yksi ”vuh”, muuten ok. Tuomari kehui, että hyvin koulutettu koira ja upea kontakti (niin kuin onkin; Rún on pienestä pitäen ollut todella hanakka ottamaan katsekontaktia myös ”vapaalla” ollessaan, se on sille jotenkin luontaista). Haukahdukset vain pitäisi saada kokonaan pois (nyt koko kokeen aikana koira haukahti kolme kertaa, joista yksi liikkeiden välissä; iso parannus entiseen vaikkakin totta kai jokainen vuh on liikaa). Tässä vielä koottuna Rúnin tulosrivi (tuomarina Salme Mujunen):

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 9,5
Seuraaminen taluttimetta 9
Maahanmeni seur. yhteydessä 10
Luoksetulo 9,5
Seisominen seur. yhteydessä 0
Estehyppy 9,5
Kokonaisvaikutus 9,5

Yhteensä 172/200 p.

Ihan hyvin siis meni. Täytynee mennä ensi kuussa seuraavaan kokeeseen, jos vaikka se TK1 sitten irtoaisi (aina toivoa saa).

Nyt kevään koitettua, ilmojen lämmettyä ja ulkokenttien pikkuhiljaa sulaessa pääsemme toivottavasti koirien kanssa useammin tokoilemaan ainakin omaksi iloksemme. Treenejä auttaa hieman myös se, että sain vihdoin hankittua sen sitruunapannan… Rúnille se tepsiikin melkoisen hyvin, pitää koiran pääasiassa hiljaisena kun odottelee omaa vuoroaan kentän laidalla (toki jos Aplaa lelulla palkkaan niin Rúnin on ihan pakko vähän kommentoida mutta erittäin kohtuudella kun vertaa siihen konserttiin, mikä olisi ilman pantaa). Mutta Aplaan ei pannalla ole sitten yhtään mitään vaikutusta. :( Se koira varmaankin sitten tykkää sitruunan tuoksusta… Onneksi Apla on kentän laidalla näistä kahdesta kuitenkin se hiljaisempi osapuoli, ja suu pysyy pääasiassa supussa niin kauan kuin en palkkaa Rúnia lelulla. Mitähän sähkäshokkipantaa Aplalle pitäisi seuraavaksi kokeilla… Olin nimittäin toivonut, että sen olisi saanut agitreeneissäkin odotellessaan hiljaiseksi (nykyisin on kyllä aikamoinen häirikkö siellä räksyttäessään) tuolla sitruunalla mutta eipä sitten. Pöh. Äänekkään islantilaisen omistamisessa on omat haasteensa!

Vuosi on jälleen vaihtunut uuteen mutta entisillä kuvioilla mennään koirienkin osalta. Rúnille tuli muutama päivä sitten kolme vuotta ikää täyteen. Ei kyllä uskoisi! Ei siitä taida aikuista tullakaan vaikka ikää kertyy ja pennutkin on jo maailmaan pyöräytetty. Nyt kun Rún on vielä tiputtanut vähätkin karvansa niin sen olemus on ihan kuin pennulla. Tällaisiako ne vapaan kasvatuksen tulokset sitten ovat? :)

Uuden vuoden alkaessa pitäisi kai ottaa katsaus edellisvuoteen ja miettiä suunnitelmia tulevalle. Koirien osalta se on aika nopeasti tehty. Molemmat pysyivät terveinä ja iloisina, mikä on kaikkein tärkeintä. Harrastusrintamalla kävimme Aplan kanssa muutaman agistartin (olisiko peräti viisi) mutta se kolmas nousunolla kohti kolmosluokkaa odotuttaa edelleen itseään. Saisikohan tänä vuonna vähän aktiivisemmin kisattua. Vaikka ei kai meillä sinne kolmosiin mikään erityinen kiire ole tuloslistojen häntiä koristelemaan… Harmi vain, että näin alkuvuodesta kisoja on niin vähän tällä seudulla; minnekään kauaksi en jaksa ryhtyä ajelemaan. Tokon suhteen pitäisi tänä vuonna korkata EVL Aplan kanssa. Odottelemme suosiolla kevättä ja ulkokisoja paristakin syystä. Ensiksikin emme ole vielä kisavalmiita ja toisekseen ulkona Apla toivottavasti ääntelisi koesuorituksen aikana vähemmän kuin halliolosuhteissa. Näyttelyissä käydään jos käydään.

Rúnin kanssa harrastustavoitteet keskittyvät tokoiluun. ALO-luokka pitäisi saada kahlattua läpi ja AVO:onkin periaatteessa voisimme päästä melko pienellä lisätreenillä (paikallaolo ja luoksetulon pysäytys suurimmat opeteltavat asiat). Ennen kaikkea Rún tarvitsisi ryhmätreenejä, jotta ääntelyä ja riekkumista pääsisi kitkemään suorituksista pois. Agilityä kiinnostaisi yrittää myös Rúnin kanssa mutta alkeiskurssille olisi päästävä. Yksityiseltä sektorilta en ole sopivia kursseja löytänyt; pitänee siis odotella oman seuran kursseja keväällä (ja ensin läpäistä karsintaprosessi). Vähän intoa kyllä hillitsee se epäilys, että Rún olisi maxi-kokoa, jolloin kyllä kisaaminen (ja mikset treenitkin) olisi aika haasteellista. Muutamassa näyttelyssä voisi Rúnin kanssa yrittää käydä vaikka minun silmissä se nyt plakkarissa oleva EH on ihan hyvä tulos…

Vuoden alussa tein itselleni jonkinlaisen lupauksen, että yritän panostaa hieman enemmän koirien kanssa tokoiluun. Vielä kun nyt on toiveissa, että vapaa-aikani ainakin teoriassa lisääntyisi arkiyksinhuoltajuuden loppuessa niin voisin oikeasti päästä iltaisin treenailemaan rauhassa. Ja kun saan ostettua sen haukunestopannan niin kehtaisi oman ja kanssaihmisten ärsyyntymiskynnyksen ylittymättä pitää yhteistreenejä ulkokentillä koirille…

Lupausta tuli jo vähän lunastettua menneellä viikolla kun kävinkö peräti kolmena päivänä vähän treenailemassa. Aika historiallista. Tässä tosin oli motivaationa lauantaille varattu kisamainen treenisessio seuramme hallilla… Talven tulosta on ollut haittaa ja hyötyä tässä tokoprojektissa. Toisaalta lumi (ja myöhemmin tuleva jää) vievät hyviä kenttiä pois käytöstä mutta toisaalta pikkutreenari-Elsa viihtyy oikein hyvin harjoituksissa mukana kun saa peuhata lumikasoissa sen aikaa kun koirat treenailevat. Sisällä Elsa on innokas koirakouluttaja kyllä. Yhtenä päivänä löysi koirien narulelun ja alkoi sillä sitten leikittää Aplaa ja Rúnia ilmoittaen samalla suureen ääreen, että ”minä reenailen”. Oli siinä naurussa pitelemistä… :) Varmaan pitää 3-vuotissynttärilahjaksi ensi syksynä ostaa tytölle oma koira, jota saa alkaa kouluttamaan!

Mutta niin, lauantaina kävin koirien kanssa ”kisamaisissa tokotreeneissä”. Siinä sai valita 3 liikettä + mahdolliset ryhmäliikkeet, jotka sitten kukin koirakko saa tehdä vuorollaan kisanomaisesti mutta kuitenkin niillä palkkaamisilla ja häiriöillä, mitä itse haluaa. Todella hyödyllinen treenikonsepti, en vain ole ennen päässyt/saanut aikaiseksi mennä mukaan kun jo viime vuonna tällaisia oli kerran kuukaudessa. No, nyt ilmoitin sitten mukaan molemmat koirat. Apla sai aloittaa. Ekana paikallaolot. Sekä makaaminen että istuminen menivät hienosti (jos ekassa maahanmenossa tullutta haukahdusta ja vapautuksen jälkeisiä ääntelyitä ei lasketa). Näitä ei edelleenkään ole treenattu mutta ilahduttavan hienosti menee. Apla jatkoi sitten Z-liikkeellä, joka menikin muuten hienosti jos ei taaskaan ääntelyä lasketa… Toisena luoksetulo, joka sekin oli ihan ok vaikka stopit venyivät noin koiran mitan verran. Vauhtia oli kuitenkin reilusti kun tällä kertaa käskytin ekan tänne-kutsun reippaalla äänellä (kun joulukuun möllitokossa sanoin niin laimeasti, että Apla ei ekalla käskyllä lähtenyt minnekään); jokin keskitie omaan äänenpainoon olisi tässä suhteessa löydettävä.

Viimeisenä otettiin riskillä ruutu. Tosi vähän on merkkiä treenattu. Viikolla oltiin ”tehotreeneissä” keskitytty pelkästään siihen, eikä ruutu ollut ollut kuin hämäyksenä mukana (en siis lähettänyt merkiltä ollenkaan ruutuun, ettei ala ennakoimaan ja yritä suoraan sinne ruutuun). Lauantain suorituksessa Apla menikin hienosti merkille mutta kun siitä olisi pitänyt lähteä kohti ruutua niin pieni koira meni ihan sekaisin… Syynä olivat kehään ripotellut ylimääräiset tötteröt. Voihan nenä. Me ei olla treeneissä todellakaan niin pitkällä, että mukana olisi ollut mitään ylimääräisiä häiriömerkkejä. Meni siis liian vaikeaksi Aplalle. Sitten kun ”liikkuri” kävi näyttämässä ruudun niin Apla odotetusti säntäsi sinne ilman merkillä käyntiä. No, vähän myöhemmin tehtiin sitten vielä ruutu ilman häiriömerkkejä ja se menikin muuten ok mutta ruutuun meno oli hieman kiertelevä ja koiralla jäikin etutassut hitusen ruudun ulkopuolelle. Tehtiin sitten vielä korjaava treeni eli lähetys merkiltä suoraan lelupalkalle ruutuun. Tällä toivottavasti saatiin vahvistettua sitä oikeaa paikkaa. Kovin siis vaiheessa vielä ollaan harjoittelussa Aplan kanssa mutta perusasiat on periaatteessa kunnossa eli ennen kaikkea hurjasti lisää onnistuneita toistoja tarvitaan seuraavaksi. Sama homma ohjatun noudon suhteen. Kun merkille meno alkaa olla varma, täytyy hyvin varovasti lisätä häiriömerkkejä, kapuloita yms. KAUAS merkin taakse. Täytyy edetä varovasti sillä Apla on hyvin herkkä ennakoimaan. Pitää varmaan tehdä 1 merkiltä eteenpäin kapuloille/ruutuun lähetys 9 pelkkää merkille menoa kohden.

Rún pääsi tositoimiin pienen ihan hyvää tehneen kehän laidalla odottelun jälkeen. Ekana lyhyet pätkät hihnassa seuraamista. Meni ihan ok. Alussa pientä kontaktin tippumista mutta sitten ok. Juoksuun lähdössä kuului tuttuun tapaan haukahdus… Liikkeestä seisominen oli ok. Lopuksi hyppy. Se meni hienosti jos ei taas äännähdystä oteta lukuun. Hyvä kuitenkin, että hyppäsi heti käskystä eikä alkanut venkuroimaan kuten joskus on tapana ollut. Ihan kiva suoritus Rúnilta. Ääntely ei ollut yhtä pahaa kuin joulukuun möllitokossa, että ehkä se siitä vielä joskus…

Kaikkiaan tosi kivat ja hyödylliset treenit. Häiriötä oli tarjolla paitsi hallin verran niin myös sen toisella puoliskolla käynnissä olleen pentukurssin ansiosta, mistä kuuluikin välillä aikamoista rähinää ja mekastusta. Samalla tuli testattua uusia nameja koirille. Kotitreenien kuivahtaneiden frolicien sijaan mukana oli nyt tutulta saatu pussi (heidän koirilleen kelpaamattomia) peura-sinisimpukkaherkkuja, jotka tekivät oikein hyvin kauppansa (mitäpä nuo nyt eivät söisi…).

Tähän lopuksi kuvasatoa viime ajoilta.

Tapaninpäivän vähälumisella lenkillä.

Myöhemmin on onneksi päästy vähän talvisimpiin maisemiin kotipuolessakin.

Rúnin löytämä aarre.

Rúnski.

Apla tähystää.

Täytyypä kirjoittaa ihan raportti kun kerrankin päästiin koirien kanssa johonkin harrastustapahtumaan… Käytiin nimittäin möllitokossa itsenäisyyspäivänä. Ajatuksena oli lähinnä testata Rúnin koekuntoa ja halliesiintymistä, ja samalla vaivalla pääsi/joutui sitten Aplakin töihin. Halli oli sen verran pieni, että EVL:n liikkeisiin ei saatu täysiä matkoja mutta eipä tuo haitannut. Ei meidän liikkeet ole mitenkään valmiissa kuosissa muutenkaan, kunhan nyt käytiin huviksemme kokeilemassa ja kisanomaisessa treenissä.

Apla pääsi vuoroon ensin. Aloitus paikallaoloilla. Näitä ei oltu treenattu käytännössä yhtään sitten kesän… Onneksi Apla on nykyään (kopkop!) niin varma paikallaolija. 2 min. istuminen meni hienosti (tätä tehty ikinä ennen ehkä kerran pari koemaisesti), samoin paikallaolo häirittynä oli moitteeton. Hyvä Apla! Yksilöliikkeissä sitten menikin vähän huonommin. Seuraamisessa oli välillä epätarkkuutta ja jopa haahuilua (aika outoa sinänsä Aplalle; kai uuden hallin matto oli niin hajuja täynnä). Istu, seiso, maahan meni hienosti, jäiköhän jokin perusasento huonoksi kun tuloslapussa lukee arvosanana 9. Luoksetulo oli taas aika arvoitus kun se oli tehty viimeksi elokuussa… Liikkeelle lähtöön tarvittiin kaksi käskyä (sanoin ekan liiankin vaimeasti kun yritin sillä estää liian kovaa vauhtia) ja pysäytykset eivät ihan osuneet merkkien kohdille (voisi joskus treenatessakin käyttää noita pysäytysmerkkejä niin oppisi arvioimaan matkoja paremmin), mutta itse stopit oli hyvät! Ruutu meni vähän mönkään kun Apla ei oikein  havainnoinut merkkiä (oli aika pieni kartio ja lisäksi heti sen takana oli sivustalle nostettu agility-puomi) ja olisi mennyt suoraan ruutuun. Korjattuna meni sitten ihan hyvin. Ohjatussa noudossa lähti odotetusti suoraan kapuloille enkä osannut yrittää korjausta… Hyppynouto oli Aplan suoritukseksi hyvä, vauhtia olisi tietysti saanut olla enemmän mutta metalli on metalli… Tunnarissa oli taas järkyttävää palikoiden tönimistä vaikka oma sitten löytyikin. Vauhtia olisi tässäkin saanut olla enemmän. Kaukot sentään menivät hyvin. Tällä möllisuorituksella saatiin peräti 231 pistettä.

Aika odotettu suoritus kaikkiaan. Mikä harmitti oikeastaan eniten oli Aplan käytös kehässä… Haukahtelua kuului häiritsevästi. :( Miten suhteellisen hiljaisesta tokoilijastani onkin tullut viime aikoina noin kova äänenkäyttäjä… Ei yhtään kiva alkaa tuotakin ongelmaa vielä kitkeä pois. Osittain johtuu varmasti halliolosuhteista; ei olla parin viime vuoden aikana oltu halleissa muuten kuin agin merkeissä eli kaiketi kierrokset nousevat jo itse hallista (vaikka olisikin meille ”korkkaamaton”). Ehkä myös ollaan tehty niin vähän tokoa, että sitten kun pääsee tositoimiin niin intoa on liikaa… Mutta luulen kyllä, että agi on opettanut Aplan purkamaan kierroksia haukkumalla. Toivottavasti tässä ei ole toivoton urakka edessä tuon ääntelyn kitkemisessä. Ainakin treeneissä (siis tokon puolella) pitää ottaa nyt tosi tiukka linja, että ääntelyä ei sallita tippaakaan. Pitäisi myös päästä niihin kaivattuihin ryhmätreeneihin joskus. Luulen silti, että emme enää yritäkään kisata halliolosuhteissa. Ensi kevään ja kesän ulkokisoja odotellessa siis…

Rún oli omaa vuoroaan odotellessaan huomattavasti hiljaisempi kuin Apla (sinänsä yllättävää kun muuten on huomattavasti äänekkäämpi tapaus) mutta niin vain silläkin suu kävi sitten kehässä liikaa… Huoh. Luoksepäästävyys kaipaa lisäharjoitusta, sen verran innolla Rún meni tuomaria vastaan pomppimaan. Paikallamakuu meni hyvin (tosin tarvitsi kaksi käskyä maahanmenoon kun ensimmäisellä katseli ihan muualle eikä kuullut mitään). Seuraamisissa kuului välillä ääntelyä (juoksu), välillä esiintyi pientä haahuilua ja eniten virheenä edistämisen yritystä. Kyllä se kotona osaa… Liikkeestä maahan meni täydellisesti. Luoksetulossa taisi jäädä vino perusasento. Liikkeestä seisominen taas hienosti. Hyppy aiheutti haukahduksen ja liikkumisen kun kävelin esteen vieritse (tämä oli oma moka kun sanoin Rúnille tässä väärän käskysanan odottamiseen). Kokonaisvaikutus oli silti kymppi kun haukkumista ei huomioitu. Pisteitä 181,5. Ei voi olla tähänkään tyytyväinen. Koira kyllä osaa asiat mutta suu käy ja keskittyminen on välillä hukassa. Jotenkin tuntuu, että kotitreeneillä ei näiden ongelmien kimppuun enää oikein pääse.

Kaikkiaan ihan hyödylliset mölleilyt vaikka huono maku jäikin suuhun koirien käytöksen puolesta. Eikun vaan lisää treeniä, parempaa treeniä, ja parempaa kuria koirille!

Alla muutama kuva ennen nykyistä loska-lumi-vaihetta:

Onpa taas viimeisestä kirjoituksesta kulunut aikaa… Ei kai ole ollut ihmeempää raportoitavaa, tai sitten aikaa siihen. Mitäs tässä viime kuukausina onkaan tapahtunut… No, lokakuussa kävimme Joensuussa ja tapasimme samalla koirakavereita. Porokoirien Mintun ja Saagan lisäksi meillä oli islantilaisseuraa kun treffattiin kaksi Rúnin pennuista, ne kun sattuvat asumaan myöskin entisessä kotikaupungissani Joensuussa. Mustamerkkinen Nuura-tyttö antoi lenkillä itsestään aika riiviömäisen vaikutelman. :) Vauhtia riitti ja kolttosia myös (kuten housunlahkeeseen puuttumista; Rúnhan tykkäsi pienenä näykkiä pohkeitani lenkillä…). On siinä Annilla työmaata saada tytönvintiö  kunnon aikuiseksi. Mutta toisaalta Nuura on innokkuudessaan varmasti oiva kaveri moneen harrastukseen, tekemisen intoa ei varmasti puutu!

Nuuran Tuure-velipoika tavattiin myös. Tämä oli vähän rauhallisempi tapaus vaikka menoa silläkin riitti ihan kiitettävästi. Väritykseltään Tuure on kauniin punainen, ja turkki on lyhyt kuten Nuuralla ja Rúnillakin. Tuure on kyllä hauska tyyppi! Toivottavasti tavataan molempia pentusia (tai isoja koiriahan nuo jo alkavat olla) pian uudestaan. Rún-äiti ei kovin innostuneelta jälkikasvunsa tapaamisesta vaikuttanut. Nuura oli sen makuun aikamoinen riiviö ja Tuureakin Apla leikitti enemmän kuin Rún… No, ehkäpä kun pennut vähän aikuistuvat niin Rúnkin voi niiden kanssa vielä leikkiä.

Harrastusrintamalla on ollut aikas hiljaista. Nyt marraskuussa kävimme islantilaisporukassa tutustumassa rally-tokoon. Se olikin mielenkiintoista! Itsellä ei juuri ollut hajua koko lajista, joten oli mukava oppia uutta ja vähän treenatakin liikkeitä. Vähän minua vielä hämää, miten paljon koiraa voi kehua ja ”auttaa” suorituksen aikana mutta ihan kivaa vaihtelua vähän totiseen tokosuorittamiseen (toki treeneissä ei olla yhtään totisia!) rally-toko ainakin on. Vähän meidän tokotausta meinasi välillä olla haitaksikin, esim. kun pitäisikin saada koira kiertämään minun takaa sivulle tai Apla saada eteeni istumaan. Opitut liikeradat ovat syvällä sekä ohjaajassa että koirissa mutta aika nopeasti lopulta sain esim. Rúnin kiertämään takaani sivulle. En kyllä tässä vaiheessa meinaa alkaa rallytokoa enemmälti harrastamaan mutta voihan noita temppuja välillä mielen virkistykseksi harrastaa.

Tokossa ollaan pidetty lähinnä olkkaritreenejä, ihan muutaman kerran iltalenkillä on pysähdytty kentälle tekemään jotain. Viimeksi mainitussa vain tulee aina se (varsinkin Rúnin) haukkuongelma kun toinen koira joutuu odottamaan kun toisen kanssa tekee… Ei viitsisi häiriköidä kulmakuntaa liiaksi haukunnalla, puhumattakaan omasta harmistuksestani moiseen metelöintiin. Aplan kanssa on harjoiteltu merkkiä ja aika hyvin se jo sujuukin lyhyehköltä matkalta. Olen myös muutaman kerran vienyt noutokapulaa kauemmas merkin taakse hämäykseksi mutta ei onneksi A ole karannut kapulalle. Nyt pitäisi vain mennä ulos kunnolla treenaamaan, että saisi matkaa kasvatettua ja ruudun siihen mukaan. Aplan kanssa on tahkottu myös tunnaria. Nyt tehdään ihan lyhyeltä matkalta, että saisi sen kapuloiden kuonolla tönimisen pois. Olen havainnut, että matkan kasvaessa tuo töniminen/maistelu lisääntyy eli pitää nyt mennä rauhassa, että saisi tämän asian kuntoon. Ei Apla koskaan tuo väärää palikkaa mutta tuo rauhattomuus haistelussa vähentää aina kisassa pisteitä.

Rúnin kanssa on tehty vähän kaikkea alo/avo-luokan liikkeitä ja niiden osia. Talvella täytyy kyllä päästä sen kanssa kokeisiin! Korjaamista löytyy ainakin seuraamisen tarkkuudessa välillä, noudon lähtöhaukahduksen kitkemisessä jne. Kaukojen seisomista on tahkottu aina välillä, hankalaa on… Tuntuu, että en tule koskaan pääsemään irti namikädestä tuossa opetuksessa. Ei enää muista, miten Aplalle sai asian aikoinaan opetettua, siitä on niin kauan! Sen muistan kyllä, että aikaa siinäkin meni.

Aplan kanssa on käyty agilitytreeneissä lähes viikoittain. Ehkä sitten ensi vuonna kisoihin; nyt loppuvuonna ovat kotiseuran kisat vain talkoovelvoitteena minulle. Jokunen kerta on käyty myös itsekseen hallilla Elsan kera. Ei edelleenkään mitään huipputreeniä ne mutta ainakin kivaa tekemistä kaikille jos ei muuta. Rúnin kanssa olen hyödyntänyt Aplan agitreenikertoja nyt muutaman kerran niin, että olen jäänyt tokoilemaan Rúnin kanssa meitä seuraavan ryhmän (sama kouluttaja) treenien ajaksi hallin reunamille. On kyllä hienoa, miten Rún tekee ja keskittyy vaikka vieressä toiset menee agilityrataa! Ei onnistuisi kyllä Aplan kanssa… No, Rún ei ole onnekseen tai onnettomuudekseen vielä hiffannut täysin agilityn ihanuutta ja niinpä tokoilu onnistuu noinkin haasteellisessa ympäristössä. Ehkä me siis kokeisiinkin voitaisiin uskaltautua, tuskin niissä paljon pahempaa häiriötä tulee (vaikkakin erilaista tietysti).

Nyt vain odotellaan lunta ja pakkasta kun joulua kohti mennään. Olen jo ihan kyllästynyt kuraan! Toisaalta lumi tietää hyvin lenkkireittien muuttumista hiihtoladuiksi, joten siinä mielessä talven tulolla ei olisi niin kiire. Mutta ehkä tässä suhteessa toivoisin kuitenkin sitä lunta, tai ainakin pakkasta!