Otsikko kertonee olennaisimman… Toukokuussa tuli koirien kanssa tokoiltua poikkeuksellisen ahkerasti, viralliset tulokset vain eivät päätä huimanneet. Molemmille koirille olin varannut koepaikat ja sitä myötä oli pakko ottaa aikaa myös treenaamiseen. Eihän se niin tehokasta menoa aina ollut kun ne harjoituskaverit puuttuvat ja treenipaikatkaan eivät useimmiten ole läheskään koemaisilla häiriöillä varustettuja mutta niillä eväillä mentiin. Huomasin myös harmistuksekseni, että sitruunapannan teho on alkanut hiipua Rúninkin kohdalla… Ei kiva. Meteli oli välillä aikamoinen kun toinen odotteli kentän laidalla. Pitämieni pentukurssien jälkeen olen sentään saanut viikoittaisen tilaisuuden treenata kummankin koiran kanssa rauhassa erikseen, välillä jopa muita koiria vilisevässä ympäristössä. Tätä iloa riittää vielä kesäkuullekin, jos vain lähiseudulta löytyisi vielä niitä kokeita, joihin ilmoittautua…

Mutta niin, Rúnin koetus oli vuorossa 18.5. Kyseessä oli perjantai-illan koe, ALO-luokan arvioitu alkamisaika oli klo 20. No, menin paikalle jo hyvissä ajoin (n. vartin yli seitsemän), että ehtisin lenkittää koirat ja totuttaa Rúnia uuteen koeympäristöön. Pahaksi onneksi sää ei tuona päivänä ollut tokoilulle lainkaan suosiollinen… Vielä meidänkin saapuessa paikalle tuli rajuja sadekuuroja ja kenttä oli erittäin märkä ja lätäkköinen. No, sade kyllä taukosi ennen kahdeksaa mutta muuta harmia tuli tilalle. Kokeen aikataulu nimittäin venyi ja paukkui: koe alkoi ehkä tunnin myöhässä, meidän vuoro oli n. klo 21.30 ja kotiin päästiin lähtemään joskus 22.15 aikoihin. Oli siinä odottelua! Lisäksi olin pukeutunut ihan liian kevyesti ja siinä tuntitolkulla hytistessä kengät sateen jäljiltä märkinä tuli kyllä mieleen, että voisi sitä perjantai-iltaa miellyttävämminkin viettää… Ei kuitenkaan viitsinyt lähteä kotiin vaikka oma kisamieliala oli kyllä vähän alakantissa.

Taisi Rúnkin saada tarpeekseen ylenmääräisestä odottelusta ja kehän laidalla norkoilusta koskapa esiintyminen itse kehässä oli taas mitä oli. Luulin jo hyvin menneen edellisen kokeen perusteella, että Rún oli aikuistunut ja lopettanut temppuilunsa mutta ei… No, luoksepäästävyys meni vielä hyvin, nousi kyllä tervehtimään tuomaria mutta käyttäytyi hillitysti. Paikallamakuussa keskittyminen alkoi sitten herpaantua ja tarvittiin kaksi maahanmenokäskyä. Muuten ok suoritus. Seuraamiset olivat jotenkin tosi huolimattomia, mm. perusasentoja jäi puuttumaan ja haukahduskin taisi taas juoksuun lähdössä päästä. Treeneissä oli seuruu ollut tosi nättiä. Liikkeestä maahanmeno oli totutun hyvä; seisomaan jääminen muuttui sitten taas maahanmenoksi eli vanhan virheen toistoksi vaikka tähän oli erityisesti keskitytty treeneissä. Luoksetulossa hieman vinot loppuasennot, muuten hyvä. Mutta se estehyppy… Grande katastrof! Toisella käskyllä taisi lähteä kohti hyppyä mutta juuri ennen estettä löikin jarrut pohjaan, kääntyi minuun päin ja ”vuhvuhvuh”. Uuteen käskyyn sama painokkaan äänekäs uhmavastaus. Monennellakohan käskyn ja käsimerkin yhdistelmällä lopulta hyppäsi esteen… Koira kyllä tiesi tasan tarkkaan, mitä kuuluu tehdä (vaikka ei huhtikuisen kokeen jälkeen oltukaan hyppyä otettu kertaakaan, olisi kai pitänyt) mutta jotenkin kuumeni ja löi hanskat tiskiin kesken liikkeen. Tuollainen harmittaa suunnattomasti!! Oli kyllä masentunut olo kokeen jälkeen. Ensin värjöttelee ikuisuuden odottamassa kokeen alkua ja sitten tulos on tuollainen… Aplan kanssa on tottunut, että koira tekee aina nöyrästi parhaansa mutta Rúnin aivoitukset tuottavat kyllä yllätyksiä. Tässä vielä kaikki suorituspisteet:

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 8
Seuraaminen kytkettynä 8,5
Seuraaminen taluttimetta 8,5
Maahanmeno seur. yhteydessä 10
Luoksetulo 9,5
Seisominen seur. yhteydessä 0
Estehyppy 0
Kokonaisvaikutus 8,5

Yhteensä 142/200 p. (Tuomarina Riitta Räsänen)

Ei kai sitä auta kuin suunnata nokat kohti uusia koitoksia…

No, seuraavaksi oli vuorossa Aplan koetus eli eka EVL-koe 27.5. Olisi kyllä tarvittu enemmän ja parempaa treeniä alle (viimeisen kuukauden aikana ei ihmeitä kuitenkaan pysty tekemään) mutta käytiinpähän katsomassa, missä mennään. Vaikka eipä tuosta suorituksesta niin otakaan selvää… Koeolosuhteet olivat aika erilaiset kuin Rúnin kanssa vajaata paria viikkoa aiemmin. Nyt oli sunnuntain aamukoe, aurinko helotti täydeltä terältä ja kenttä oli jo aamusta melkoisen paahteinen. Onneksi järvi oli vieressä, jossa saattoi käyttää koiran viilentymässä.

Ensiksi paikallaolot. Istuminen meni hienosti, siitä 10. Makaaminen oli sitten se vaikeampi juttu, tai siis se suun pitäminen kiinni… Haukahduksia (reagointina muiden ohjaajien käskytykseen, onneksi ei sentään ihan täyteen ääneen Apla louskuttanut) taisi tulla neljä ennen kuin koirat jätettiin. Ei vaan hermo pidä ilmeisesti tässä ryhmäliikkeessä (varsinkin kun sitä ei oltu harjoiteltu sitten tammikuun yhden ainoan kerran), varsinkin kun se on vielä heti kokeen alussa. Turhauttavaa. Kuulemma A oli myös hieman liikutellut etutassujaan maatessaan. Pisteitä 8,5; onneksi haukuista ei sentään vähennetty enempää. No, sinänsä olen tyytyväinen, että paikallaolot sujuivat pääosiltaan hyvin, harjoittelua kun oli alla äärimmäisen vähän.

Loput liikkeet tehtiin kahdessa osassa. Ensiksi Z. Tässä kostautui seisomaan jäämisen hinkkaus (Aplalla oli ollut yllättäen vaikeuksia keskittyä erottelemaan istumis- ja seisomiskäskyjä ja treeneissä olinkin keskittynyt paljon juuri tuohon seisomiseen): istumisessakin A jäi sitten seistä tönöttämään… Lisäksi mokasin itse kun viimeisessä kulmassa käännyinkin väärään suuntaan (sitä se teettää kun ei treenaa kisanomaisesti vaan noita asentoja ihan vain vapaamuotoisesti). Ei siis mairittelevasti alkaneet meidän yksilöliikkeet… Sitten taisi olla luoksetulo. Tähän en ollut treeneissä paljon panostanut kun tiesin, että kyllä A nyt aina jotenkin pysähtyy ja oli tärkeämpiäkin liikkeitä harjoittelun alla. Eka pysäytys hieman venyi minun silmiini mutta muuten meni ok ja yllättäen saimme jopa 9 pistettä tästä. Sitten suurin murheenkryynimme oli ohjattu nouto. Tätä oli kyllä treenattu mutta aika loppui kesken. Leijonanosa harjoituksista oli mennyt pelkkään merkille menon hinkkaamiseen ja ennakoinnin poiskitkemiseen. Pitkään jouduin vain käymään tallustelemassa merkin toisella puolella ja silti Apla meinasi lähteä tarkistamaan, että mitä olin oikein siellä käynyt tekemässä. Vähitellen sain jopa pysähtyä oletettujen noutokapuloiden paikalla, sitten jopa kumartua niillä kohdin, eikä koira enää karannut niille sijoille merkille menon sijaan. Seuraavaksi lisäsin pienet ruokapurkit kapuloiden paikoille, ja niihin Apla tottui jo hyvinkin nopeasti. Noilla kipoilla tehtiin myös muutama kerta suuntien opettelua merkiltä mutta en uskaltanut paljoa tätä tehdä, ettei ennakointi taas alkaisi (ja toisaalta Apla lukee käsimerkkejä aika hyvin eli jopa ilman treeniä osasi aika hyvin lähteä oikeaan suuntaan). Vasta vajaata viikkoa ennen koetta taisin vaihtaa kippojen tilalle noutokapulat. Lisäksi merkille menossa suurena ongelmana oli ääntely: kärsimätön vuhahtelu odottaessa ja lähtöhaukahdus käskyn tultua. On vaan pitänyt ottaa tiukka linja, että merkille ei pääse jos ei olla hiljaa. Välillä lähetysyrityksiä on saattanut olla 5-7 ennen kuin hiljainen suoritus on saatu tehtyä. Kaikkiaan siis aika hinkkausta tämä meidän treenaaminen ollut… Onneksi Aplalla motivaatio kestää.

No, kokeessa pääasia onnistui eli A meni merkille ja myöskin hiljaa (eikä häiriintynyt lähellä olleesta toisesta tötteröstä, jollaista häiriötä en ollut uskaltanut omiin treeneihimme edes ottaa). Haki sitten kuitenkin väärän kapulan… Voi pah sentään! No, vähän omaa mokaa kun olen opettanut kiertämään merkin ja täten pysäytin koiran kun se oli minusta katsoen merkin oikealla puolella. Siitä on sitten hankalampi lähteä hakemaan sitä vasemmanpuoleista kapulaa… No, pienellä lisätreenillä tästä ongelmasta varmasti päästään.

Eka osuus päättyi kaukoihin. Ne meni ihan hyvin, pistevähennyksien syytä en oikein kuullut, olisiko tullut yksi haukahdus siinä jossain kohtaa ja ehkä jotain ihan minimaalista etenemistä asennonvaihdoissa.

Toinen osuus alkoi sitten seuraamisella. Voi kun tuntuikin pitkältä se kaavio kun viime ajat oli tottunut Rúnin kanssa lyhyisiin ALO-seuraamisiin… Ihan hyvin meni, pisteitä tuli 9. Seuraavana merkki + ruutu. Tässäkin onnistuttiin niissä asioissa, mihin oli treeneissä keskitytty eli merkille meno oli hiljainen ja hyvä ja koira osasi ruutuun (saman viikon treeneissä olin kauhukseni huomannut, että palkan ollessa ruudun takana A juoksikin ruudun ohi eikä läpi sinne palkalle…). Mutta maahan mentyään Apla päättikin jostain kummallisesta syystä nousta ylös haistelemaan yhtä ruutumerkkiä (!). Tällaista ei ollut KOSKAAN ennen tehnyt. Siis ihan kummallista, en kyllä ymmärrä. Olikohan merkin päällä lähiaikoina pidetty jotain namia, jonka tuoksu leijaili Aplan nenään, tiedä häntä. Joka tapauksessa tämä tempaus nollasi meidän ruutu-liikkeen. :( Harmittaa todella kun muuten olisi mennyt niin hyvin. Seuraava mysteerio tapahtui sitten metallinoudossa, jossa A päätti sitten kiertää esteen tullessa. Tätäkin tehnyt ehkä pari kertaa koko elämänsä aikana… Oliko este sitten sen mielestä liian korkea hypättäväksi inhottavan metallikapulan kanssa, en tiedä. Enemmän kai pitäisi tuota hyppyä päästä treenaamaan. Nyt oltiin tammikuun jälkeen kokeiltu hyppynoutoa kai vain kerran koeviikolla. Tästäkin liikkeestä sitten aika turha nolla. Lopuksi tunnari. Tässä pelkäsin Aplan kapulanmaistelua mutta oma löytyikin niin heti, ettei paljon muita tarvinnut edes haistella. Hienosti 9 pistettä tästä. Kokonaispisteet kuitenkin noiden nollien ansiosta jäivät hyvin vaatimattomiksi. Ihmeen vähän lopulta harmittaa kun ne treeneissä hinkatut asiat kuitenkin sujuivat ja koira periaatteessa osaa paremmin kuin pistemäärä antoi nyt olettaa. Tässä vielä ne meidän pisteet:

Istuminen ryhmässä 2 min 10
Paikalla makaaminen häirittynä 4 min 8,5
Vapaana seuraaminen 9
Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä 5
Luoksetulo, seisominen ja maahanmeno 9
Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 0
Ohjattu noutaminen 0
Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 0
Tunnistusnouto 9
Kauko–ohjaus 8,5

Yht. 186/320 p. (tuomarina Ralf Björklund)

Tulevia koitoksia olen yrittänyt katsella mutta elämän muut kiireet ja lähiseudun kokeiden vähäisyys nyt alkukesästä rajoittavat harmittavasti. Heinäkuun alkupuolella kokeillaan vielä Rúnin kanssa sitä ALO-ykkösen metsästystä sitten; Apla pääsi samaan kokeeseen toistaiseksi vain varasijalle.

Nyt kesäkuun puolella ei sitten ollakaan paljoa tokoon keskitytty. Kuun vaihteessa oli ohjelmassa muutto uuteen kotiin, mikä on kyllä vienyt vapaa-ajan aika totaalisesti. Koirat ovat sopeutuneet uuteen ympäristöön ihan hyvin. Ja eihän tuo niin suuri kulttuurishokki liene ollut kun muutettiin noin kilometrin päähän vanhasta asuinpaikasta… Lenkkimaastotkin ovat aika lailla tuttuja jo. Uutena asiana ollaan opeteltu portaiden kiipeämistä, uusi koti kun on 2-kerroksinen. Rún oli aluksi vähän porraskammoinen kun ei ollut sellaisia juuri tottunut kulkemaan mutta on kyllä jo tottunut kapuamiseen. Vähän siis uusia tuulia elämässä. :)

Kerrotaanpa välillä Aplankin ”maineteoista”… Kävimme nimittäin ihan tuloksekkaissa agikisoissa 29.4. Eka rata meni vielä harjoitteluksi, tosin ohjaajan pienellä lisäskarppauksella sekin suoritus olisi ollut ”nollattavissa”. Rata oli kaikkinensa aika vaativa ja tekninen 2-luokan tasoiseksi. Meidän kompastuskiveksi koitui sitten kohta, jossa oli hypyn jälkeen puomi ja putkenpää vierekkäin. Tiesin kyllä, että siinä kohtaa pitää olla tarkkana, että saan Aplan oikealle esteelle (putki) mutta niin vain koira ei ollutkaan tarpeeksi hallussani ja sinkosi puomille… Rata meni muuten mukavasti mutta hylkyhän siitä tulokseksi tuli. Sinänsä rata olisi ollut meille sopiva ja menestymismahdollisuudet oli olemassa ilman tuota tyhmää erhettä. No, toinen (eri tuomarin) rata oli sitten enemmän vauhtityyppinen ja ajattelinkin etukäteen, että nollallakin meidän vauhti ei välttämättä riittäisi kärkikahinoihin. Apla lähtikin jotenkin tosi hitaasti liikkeelle mutta paransi onneksi matkan varrella vauhtiaan. Tälläkin radalla oli ansana vierekkäin laitetut A-este ja putki mutta suurella vaivalla onnistuin saamaan Aplan putkeen niin kuin oli tarkoituskin. Nolla meille siltä radalta ja luokassa toinen sija. Tämä oli sitten kolmas nousunolla eli saimme samalla siirron 3-luokkaan. Hyvä Apla! Ei meidän agiura ole niin kovin intensiivinen ollut kun kisakirjan mukaan edelliset nollat olivat vuosilta 2009 ja 2011… Kovin montaa starttiakaan ei kyllä olla kaikkineen edes kisoissa käyty. On ollut kisa- ja treenitaukoja tässä välissä eikä myöskään olla jaksettu minnekään kovin kauaksi lähteä kisojen perässä.

Tämän vuoden agitavoite on nyt sitten saavutettu. Ehkä käymme vielä nyt toukokuussa kokeilemassa jonkin 3-luokan startin ennen kuin tämä laji jää meiltä tauolle. En kyllä aseta yhtään mitään tulostavoitteita meidän 3-luokassa kisaamiselle. Tuntuu, että ohjaajan taidot ja koiran nopeus eivät tule riittämään kovin huimaaviin suorituksiin. Mutta onhan se varmasti mielenkiintoista kokeille noita ylimmän luokankin kinkereitä.

Tässä ennen koiraharrastustauon (oman tulevan mammaloman ansiosta) alkua yritän haalia meille vielä joitakin kisoja ja kokeita nyt keväälle ja alkukesälle kun sitten ei taas tiedä, pääseekö seuraavaan vuoteen edes paljon treenikentille kisaamisesta puhumattakaan. Ilmoitin molemmat tytöt tokokokeeseen nyt toukokuussa; saa nähdä, tuleeko niistä mitään järkevää tulosta. Aplan EVL voi kyllä olla vähän ”toivotaan toivotaan” –osastoa… Mutta joskushan se oma tämänhetkinen taso on selvitettävä.

Tällä viikolla olen myös varsinaisesti debytoinut tokokouluttajana vetäen kahta seuramme pentukurssia (osana toko-koulutusohjaajan pätevöitymistä). Ihan kivaa puuhaa. Ja ainakaan penturyhmän kanssa touhutessa ei ole tullut tunnetta, että en osaisi opastaa koirakoita… Osallistujakaartikin on mukavan kirjavaa joukkoa pienestä pomeraniasta aina vähän suurempaan irlanninsusikoiran pentuun asti.

Viikolla Rún kävi eläinlääkärissä, rokotuksen lisäksi ohjelmassa oli uusinta-polvitarkastus ja sydänkuuntelu. Näiden osalta Rún sai terveen koiran paperit. Hienoa! Silmätarkastuksen uusinta on vielä edessä tänä keväänä. Toivottavasti senkin tulos on edelleen hyvä.

Loppukevennyksenä tunnelmakuvia vappupäivän reissultamme mökille. Oli kyllä hauska seurata Aplaa ja Rúnia: ne olivat kuin pitkän talven jälkeen laitumelle päästetyt lehmät, niin riemuissaan ne olivat pääsystä tuttuihin maisemiin mökille. :) Talviturkitkin tuli heitettyä (koirien toimesta), ei kai se vesi sitten niin kovin kylmää voinut olla vaikka vasta ne jäätkin lähtivät…

Rúnin poseeraukset.

Kepin lentoa odotellessa...

Kepin nouto yhteisvoimin.

Tässä ihaillaan järven pintaa vielä laiturilta käsin...

...mutta pitihän sitä uimaankin päästä!

Apla huolehtii aina turkin kuivauksesta, tällä kertaa melko hyvin maastoutuen ihanan pehmeiden heinien sekaan.

Huh, olisikohan aika päivittää kuulumisia… Eipä silti, nytkin olisi paljon kaikkea muuta, mihin tämä välillä niin vähäinen vapaa-aika olisi parempi käyttää, mutta laitetaan nyt pienet sepustukset, että hengissä edelleen ollaan…

Kovin suuria harppauksia ei olla koirien kanssa harrastusrintamilla otettu, pitäisi varmaan treenata enemmän ja ennen kaikkea tavoitteellisemmin. Mutta jotenkin ilman sitä treeniseuraa ja viime kuukausien huonossa kelissä ei ole tullut lähdettyä ulos tokoa räpistelemään vaan mieluummin painuu sitten tuulettamaan itseään lenkille kun tilaisuus tulee. No, nyt kevään tullen voisi aktivoitua.

Aplan kanssa ollaan käyty joka toinen tai välillä viikoittainkin agitreeneissä. Ei me välttämättä tuossa seurassa (muut koirakot mölli/1-luokan tasoa, harjoitukset eivät aina niin vaativia) kamalasti päästä kehittymään mutta jos edes välttyisimme taantumiselta… Maaliskuussa käytiin kisaamassakin pari rataa mutta ilman menestystä (ekalla radalla oma mokani kun ajauduin liian lähelle hyppyä ja Apla meni sen väärin päin; tokalla radalla tuli kontaktivirhe ja kepit A meinasi aloittaa väärin mutta sain korjattua ennen hylkäystä, tulos 12 jotakin). Sen kuitenkin huomasi, että kisasuorituksia pitäisi tehdä enemmän, että voisi niistä kunnon tuloksistakin realistisesti haaveilla… No, viikon päästä odottavat seuraavat kaksi starttia.

Tokon puolella Aplan treenit ovat olleet aika vähissä. Joskus illalla käyty jotain humputtelemassa mutta kunnon EVL-kisakunto on vielä aika kaukana. Merkille meno sujuu jo hyvin mutta jos koiran tiedossa ennen lähetystä on ruudussa odottava palkka tai viedyt ohjatun kapulat niin merkille ei todellakaan eksytä vaan rynnätään suoraan sinne ruutuun/kapuloille (no, itse asiassa en treeneissä edes käytä kapuloita vaan ruokakippoja). Tässä pitäisi siis saada tehtyä paaaljon toistoja pelkälle merkille menosta houkutuksista huolimatta. Tunnari kaipaa vielä sitä rauhallista työskentelyä mutta muuten voisi vaikka kisoihin jo mennäkin (no, ykköstuloksesta lienee turha haaveilla ennen kuin tuo merkki-asia on kunnossa).

Rún on ollut tänä keväänä hieman Aplaa enemmän ”parrasvaloissa”. Maalis-huhtikuun vaihteessa olimme perinteiseen tapaan Joensuussa yhdistetyllä työ- ja vapaa-ajan matkalla ja samaan yhteyteen sain mahdutettua Polvijärvellä pidetyn ryhmänäyttelyn. Kuinka ollakaan Rún oli ainoa mukaan ilmoitettu islantilainen (toivoinkin, ettei olisi kovin paljoa kilpailua kehässä…) ja niin vain tuomari antoi ”pienistä puutteista huolimatta” ERI1 SA ROP SERT (tosin vasta nyt huomasin, että arvostelulomakkeeseen ei ole ruksattu SERT-kohtaa… mutta ruusukkeen saimme ja näyttelyn kotisivujenkin mukaan meille serti tuli). Enpä olisi uskonut, että saan Rúnille koskaan sertiä (ainakaan meidän näyttelyissä esiintymistahdilla), ja nyt se tupsahti tytön toisesta näyttelystä! Aika huimaa. Ehkä lopetammekin tämän näyttelyuran nyt sitten näin ”huipulta” tähän. :) Emme jääneet sitten odottelemaan moneksi tunniksi ryhmäkehiä. Tässä vielä Rúnin arvostelu (tuomarina Soile Bister):

”Erinom. tyyppi ja koko. Hyvä luust. ja kaunislinjainen, sopivan vahva narttu. Hyvä pää, ilme, korvat ja purenta. Kirsu voisi olla tummempi. Hyvä luusto ja kulm. Hieman ulkokierteiset etu- ja takakäpälät. Hieman jäykkä ja ahdas taka-askel. Erinom. luonne.”

Ja tässä pari kuvaa Rúnista kehässä (kiitos Anu Tiihoselle! Rúnin häntä tosiaan on kuvissa hieman epätarkka, se kun heilui koko ajan… :)):

Tuolla samaisella reissulla vietimme aikaa myös siskoni ja porokoiriensa Mintun ja Saagan kanssa. Tässä välähdyksiä koiralauman lomasta (kuvat: Hanna Kolari):

Kaunis hymykuva...

Rúnin kanssa piipahdimme myös tokokokeessa (sekin neidille uransa toinen) viime keskiviikkona. Kovin vähiin jäi treenailu sitä silmällä pitäen (enimmäkseen oltiin viime ajat treenailtu Aplan agitreenien jälkeen hallin reunamilla seuraavan agiryhmän harjoitusten aikana; siinä on häiriötä ihan kivasti vaikkakin tilanpuute vaivaa) mutta mentiin nyt kuitenkin. Kyseessä oli iltakoe ja ALO-koirakoita oli ilmoittautunut peräti 17 kpl. Odottelua ainakin riitti oman vuoromme ollessa puolivälin hujakoilla. Tämä ehkä vähän söi Rúnin parasta virettä (olisi pitänyt hakea se autosta hieman myöhemmin odottelemaan omaa vuoroa, mutta toisaalta tuollaisen melko kokemattoman kisaajan kanssa haluaisi, että se tutustuu koepaikkaan kunnolla, vaikka tuttu halli olikin kyseessä) mutta toisaalta eipähän riekkunut kehässä samalla lailla kuin viime elokuussa…

Koe aloitettiin tuttuun tapaan luoksepäästävyydellä. Tätä oltiin tehty viimeksi silloin tammikuun kisamaisissa treeneissä, ja Rúnin ihmisrakkauden tuntien saattoi odottaa, että tuomaria noustaan tervehtimään innolla. No, pylly pysyi nätisti maassa ja 10 räpsähti! Aika yllättävää. Tosin tuomarikin oli fiksu ja ei jäänyt liian pitkäksi aikaa lääppimään koiraa vaan vain nopeasti rapsutti rinnasta ja se oli siinä. Meidän pelastus. Paikallamakuu meni myös hienosti, siitäkin 10 (kerran Runskin pää kävi jopa maassa; pitkästyminen on ihan hyvä merkki tässä liikkeessä, sanoo tämä Aplan kanssa aikoinaan  paikallaolon kanssa taistellut ohjaaja…). Seuraamiskuviot tuntuivat kovin lyhyiltä ja kiireellä käskytetyiltä mutta eipä tuo sinänsä haitannut. Hihnaseuraamisessa onnistuin kerran polkaisemaan Rúnin varpaille (koira älähti mutta jatkoi onneksi moitteetta seuruuta) ja vapaana tuli yksi pieni herpaantuminen mutta muuten olivat kai ok (itsestä tuntui, että seuraamispaikka olisi saanut olla tiiviimpi, tätä pitäisi jonkun ulkopuolisen kommentoida kun itse katson kokeissa koiraa aina vain pikkuriikkisen silmänurkasta). Liikkeestä maahan oli hieno. Luoksetulossa ei muuta vikaa kuin hieman vinoon jäänyt perusasento (edestä sivulle siirryttäessä). Tätä ei treeneissä enää esiinny mutta kummasti kisatilanteessa jää vinoon. Liikkeestä seisomisessa koira meni hienosti maahan… Tämä ongelma ilmaantui edellisen sunnuntain treeneissä enkä ehtinyt saada sitä palautettua varmaksi. Hypyssä kuului yksi ”vuh”, muuten ok. Tuomari kehui, että hyvin koulutettu koira ja upea kontakti (niin kuin onkin; Rún on pienestä pitäen ollut todella hanakka ottamaan katsekontaktia myös ”vapaalla” ollessaan, se on sille jotenkin luontaista). Haukahdukset vain pitäisi saada kokonaan pois (nyt koko kokeen aikana koira haukahti kolme kertaa, joista yksi liikkeiden välissä; iso parannus entiseen vaikkakin totta kai jokainen vuh on liikaa). Tässä vielä koottuna Rúnin tulosrivi (tuomarina Salme Mujunen):

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 9,5
Seuraaminen taluttimetta 9
Maahanmeni seur. yhteydessä 10
Luoksetulo 9,5
Seisominen seur. yhteydessä 0
Estehyppy 9,5
Kokonaisvaikutus 9,5

Yhteensä 172/200 p.

Ihan hyvin siis meni. Täytynee mennä ensi kuussa seuraavaan kokeeseen, jos vaikka se TK1 sitten irtoaisi (aina toivoa saa).

Nyt kevään koitettua, ilmojen lämmettyä ja ulkokenttien pikkuhiljaa sulaessa pääsemme toivottavasti koirien kanssa useammin tokoilemaan ainakin omaksi iloksemme. Treenejä auttaa hieman myös se, että sain vihdoin hankittua sen sitruunapannan… Rúnille se tepsiikin melkoisen hyvin, pitää koiran pääasiassa hiljaisena kun odottelee omaa vuoroaan kentän laidalla (toki jos Aplaa lelulla palkkaan niin Rúnin on ihan pakko vähän kommentoida mutta erittäin kohtuudella kun vertaa siihen konserttiin, mikä olisi ilman pantaa). Mutta Aplaan ei pannalla ole sitten yhtään mitään vaikutusta. :( Se koira varmaankin sitten tykkää sitruunan tuoksusta… Onneksi Apla on kentän laidalla näistä kahdesta kuitenkin se hiljaisempi osapuoli, ja suu pysyy pääasiassa supussa niin kauan kuin en palkkaa Rúnia lelulla. Mitähän sähkäshokkipantaa Aplalle pitäisi seuraavaksi kokeilla… Olin nimittäin toivonut, että sen olisi saanut agitreeneissäkin odotellessaan hiljaiseksi (nykyisin on kyllä aikamoinen häirikkö siellä räksyttäessään) tuolla sitruunalla mutta eipä sitten. Pöh. Äänekkään islantilaisen omistamisessa on omat haasteensa!

Vuosi on jälleen vaihtunut uuteen mutta entisillä kuvioilla mennään koirienkin osalta. Rúnille tuli muutama päivä sitten kolme vuotta ikää täyteen. Ei kyllä uskoisi! Ei siitä taida aikuista tullakaan vaikka ikää kertyy ja pennutkin on jo maailmaan pyöräytetty. Nyt kun Rún on vielä tiputtanut vähätkin karvansa niin sen olemus on ihan kuin pennulla. Tällaisiako ne vapaan kasvatuksen tulokset sitten ovat? :)

Uuden vuoden alkaessa pitäisi kai ottaa katsaus edellisvuoteen ja miettiä suunnitelmia tulevalle. Koirien osalta se on aika nopeasti tehty. Molemmat pysyivät terveinä ja iloisina, mikä on kaikkein tärkeintä. Harrastusrintamalla kävimme Aplan kanssa muutaman agistartin (olisiko peräti viisi) mutta se kolmas nousunolla kohti kolmosluokkaa odotuttaa edelleen itseään. Saisikohan tänä vuonna vähän aktiivisemmin kisattua. Vaikka ei kai meillä sinne kolmosiin mikään erityinen kiire ole tuloslistojen häntiä koristelemaan… Harmi vain, että näin alkuvuodesta kisoja on niin vähän tällä seudulla; minnekään kauaksi en jaksa ryhtyä ajelemaan. Tokon suhteen pitäisi tänä vuonna korkata EVL Aplan kanssa. Odottelemme suosiolla kevättä ja ulkokisoja paristakin syystä. Ensiksikin emme ole vielä kisavalmiita ja toisekseen ulkona Apla toivottavasti ääntelisi koesuorituksen aikana vähemmän kuin halliolosuhteissa. Näyttelyissä käydään jos käydään.

Rúnin kanssa harrastustavoitteet keskittyvät tokoiluun. ALO-luokka pitäisi saada kahlattua läpi ja AVO:onkin periaatteessa voisimme päästä melko pienellä lisätreenillä (paikallaolo ja luoksetulon pysäytys suurimmat opeteltavat asiat). Ennen kaikkea Rún tarvitsisi ryhmätreenejä, jotta ääntelyä ja riekkumista pääsisi kitkemään suorituksista pois. Agilityä kiinnostaisi yrittää myös Rúnin kanssa mutta alkeiskurssille olisi päästävä. Yksityiseltä sektorilta en ole sopivia kursseja löytänyt; pitänee siis odotella oman seuran kursseja keväällä (ja ensin läpäistä karsintaprosessi). Vähän intoa kyllä hillitsee se epäilys, että Rún olisi maxi-kokoa, jolloin kyllä kisaaminen (ja mikset treenitkin) olisi aika haasteellista. Muutamassa näyttelyssä voisi Rúnin kanssa yrittää käydä vaikka minun silmissä se nyt plakkarissa oleva EH on ihan hyvä tulos…

Vuoden alussa tein itselleni jonkinlaisen lupauksen, että yritän panostaa hieman enemmän koirien kanssa tokoiluun. Vielä kun nyt on toiveissa, että vapaa-aikani ainakin teoriassa lisääntyisi arkiyksinhuoltajuuden loppuessa niin voisin oikeasti päästä iltaisin treenailemaan rauhassa. Ja kun saan ostettua sen haukunestopannan niin kehtaisi oman ja kanssaihmisten ärsyyntymiskynnyksen ylittymättä pitää yhteistreenejä ulkokentillä koirille…

Lupausta tuli jo vähän lunastettua menneellä viikolla kun kävinkö peräti kolmena päivänä vähän treenailemassa. Aika historiallista. Tässä tosin oli motivaationa lauantaille varattu kisamainen treenisessio seuramme hallilla… Talven tulosta on ollut haittaa ja hyötyä tässä tokoprojektissa. Toisaalta lumi (ja myöhemmin tuleva jää) vievät hyviä kenttiä pois käytöstä mutta toisaalta pikkutreenari-Elsa viihtyy oikein hyvin harjoituksissa mukana kun saa peuhata lumikasoissa sen aikaa kun koirat treenailevat. Sisällä Elsa on innokas koirakouluttaja kyllä. Yhtenä päivänä löysi koirien narulelun ja alkoi sillä sitten leikittää Aplaa ja Rúnia ilmoittaen samalla suureen ääreen, että ”minä reenailen”. Oli siinä naurussa pitelemistä… :) Varmaan pitää 3-vuotissynttärilahjaksi ensi syksynä ostaa tytölle oma koira, jota saa alkaa kouluttamaan!

Mutta niin, lauantaina kävin koirien kanssa ”kisamaisissa tokotreeneissä”. Siinä sai valita 3 liikettä + mahdolliset ryhmäliikkeet, jotka sitten kukin koirakko saa tehdä vuorollaan kisanomaisesti mutta kuitenkin niillä palkkaamisilla ja häiriöillä, mitä itse haluaa. Todella hyödyllinen treenikonsepti, en vain ole ennen päässyt/saanut aikaiseksi mennä mukaan kun jo viime vuonna tällaisia oli kerran kuukaudessa. No, nyt ilmoitin sitten mukaan molemmat koirat. Apla sai aloittaa. Ekana paikallaolot. Sekä makaaminen että istuminen menivät hienosti (jos ekassa maahanmenossa tullutta haukahdusta ja vapautuksen jälkeisiä ääntelyitä ei lasketa). Näitä ei edelleenkään ole treenattu mutta ilahduttavan hienosti menee. Apla jatkoi sitten Z-liikkeellä, joka menikin muuten hienosti jos ei taaskaan ääntelyä lasketa… Toisena luoksetulo, joka sekin oli ihan ok vaikka stopit venyivät noin koiran mitan verran. Vauhtia oli kuitenkin reilusti kun tällä kertaa käskytin ekan tänne-kutsun reippaalla äänellä (kun joulukuun möllitokossa sanoin niin laimeasti, että Apla ei ekalla käskyllä lähtenyt minnekään); jokin keskitie omaan äänenpainoon olisi tässä suhteessa löydettävä.

Viimeisenä otettiin riskillä ruutu. Tosi vähän on merkkiä treenattu. Viikolla oltiin ”tehotreeneissä” keskitytty pelkästään siihen, eikä ruutu ollut ollut kuin hämäyksenä mukana (en siis lähettänyt merkiltä ollenkaan ruutuun, ettei ala ennakoimaan ja yritä suoraan sinne ruutuun). Lauantain suorituksessa Apla menikin hienosti merkille mutta kun siitä olisi pitänyt lähteä kohti ruutua niin pieni koira meni ihan sekaisin… Syynä olivat kehään ripotellut ylimääräiset tötteröt. Voihan nenä. Me ei olla treeneissä todellakaan niin pitkällä, että mukana olisi ollut mitään ylimääräisiä häiriömerkkejä. Meni siis liian vaikeaksi Aplalle. Sitten kun ”liikkuri” kävi näyttämässä ruudun niin Apla odotetusti säntäsi sinne ilman merkillä käyntiä. No, vähän myöhemmin tehtiin sitten vielä ruutu ilman häiriömerkkejä ja se menikin muuten ok mutta ruutuun meno oli hieman kiertelevä ja koiralla jäikin etutassut hitusen ruudun ulkopuolelle. Tehtiin sitten vielä korjaava treeni eli lähetys merkiltä suoraan lelupalkalle ruutuun. Tällä toivottavasti saatiin vahvistettua sitä oikeaa paikkaa. Kovin siis vaiheessa vielä ollaan harjoittelussa Aplan kanssa mutta perusasiat on periaatteessa kunnossa eli ennen kaikkea hurjasti lisää onnistuneita toistoja tarvitaan seuraavaksi. Sama homma ohjatun noudon suhteen. Kun merkille meno alkaa olla varma, täytyy hyvin varovasti lisätä häiriömerkkejä, kapuloita yms. KAUAS merkin taakse. Täytyy edetä varovasti sillä Apla on hyvin herkkä ennakoimaan. Pitää varmaan tehdä 1 merkiltä eteenpäin kapuloille/ruutuun lähetys 9 pelkkää merkille menoa kohden.

Rún pääsi tositoimiin pienen ihan hyvää tehneen kehän laidalla odottelun jälkeen. Ekana lyhyet pätkät hihnassa seuraamista. Meni ihan ok. Alussa pientä kontaktin tippumista mutta sitten ok. Juoksuun lähdössä kuului tuttuun tapaan haukahdus… Liikkeestä seisominen oli ok. Lopuksi hyppy. Se meni hienosti jos ei taas äännähdystä oteta lukuun. Hyvä kuitenkin, että hyppäsi heti käskystä eikä alkanut venkuroimaan kuten joskus on tapana ollut. Ihan kiva suoritus Rúnilta. Ääntely ei ollut yhtä pahaa kuin joulukuun möllitokossa, että ehkä se siitä vielä joskus…

Kaikkiaan tosi kivat ja hyödylliset treenit. Häiriötä oli tarjolla paitsi hallin verran niin myös sen toisella puoliskolla käynnissä olleen pentukurssin ansiosta, mistä kuuluikin välillä aikamoista rähinää ja mekastusta. Samalla tuli testattua uusia nameja koirille. Kotitreenien kuivahtaneiden frolicien sijaan mukana oli nyt tutulta saatu pussi (heidän koirilleen kelpaamattomia) peura-sinisimpukkaherkkuja, jotka tekivät oikein hyvin kauppansa (mitäpä nuo nyt eivät söisi…).

Tähän lopuksi kuvasatoa viime ajoilta.

Tapaninpäivän vähälumisella lenkillä.

Myöhemmin on onneksi päästy vähän talvisimpiin maisemiin kotipuolessakin.

Rúnin löytämä aarre.

Rúnski.

Apla tähystää.

Täytyypä kirjoittaa ihan raportti kun kerrankin päästiin koirien kanssa johonkin harrastustapahtumaan… Käytiin nimittäin möllitokossa itsenäisyyspäivänä. Ajatuksena oli lähinnä testata Rúnin koekuntoa ja halliesiintymistä, ja samalla vaivalla pääsi/joutui sitten Aplakin töihin. Halli oli sen verran pieni, että EVL:n liikkeisiin ei saatu täysiä matkoja mutta eipä tuo haitannut. Ei meidän liikkeet ole mitenkään valmiissa kuosissa muutenkaan, kunhan nyt käytiin huviksemme kokeilemassa ja kisanomaisessa treenissä.

Apla pääsi vuoroon ensin. Aloitus paikallaoloilla. Näitä ei oltu treenattu käytännössä yhtään sitten kesän… Onneksi Apla on nykyään (kopkop!) niin varma paikallaolija. 2 min. istuminen meni hienosti (tätä tehty ikinä ennen ehkä kerran pari koemaisesti), samoin paikallaolo häirittynä oli moitteeton. Hyvä Apla! Yksilöliikkeissä sitten menikin vähän huonommin. Seuraamisessa oli välillä epätarkkuutta ja jopa haahuilua (aika outoa sinänsä Aplalle; kai uuden hallin matto oli niin hajuja täynnä). Istu, seiso, maahan meni hienosti, jäiköhän jokin perusasento huonoksi kun tuloslapussa lukee arvosanana 9. Luoksetulo oli taas aika arvoitus kun se oli tehty viimeksi elokuussa… Liikkeelle lähtöön tarvittiin kaksi käskyä (sanoin ekan liiankin vaimeasti kun yritin sillä estää liian kovaa vauhtia) ja pysäytykset eivät ihan osuneet merkkien kohdille (voisi joskus treenatessakin käyttää noita pysäytysmerkkejä niin oppisi arvioimaan matkoja paremmin), mutta itse stopit oli hyvät! Ruutu meni vähän mönkään kun Apla ei oikein  havainnoinut merkkiä (oli aika pieni kartio ja lisäksi heti sen takana oli sivustalle nostettu agility-puomi) ja olisi mennyt suoraan ruutuun. Korjattuna meni sitten ihan hyvin. Ohjatussa noudossa lähti odotetusti suoraan kapuloille enkä osannut yrittää korjausta… Hyppynouto oli Aplan suoritukseksi hyvä, vauhtia olisi tietysti saanut olla enemmän mutta metalli on metalli… Tunnarissa oli taas järkyttävää palikoiden tönimistä vaikka oma sitten löytyikin. Vauhtia olisi tässäkin saanut olla enemmän. Kaukot sentään menivät hyvin. Tällä möllisuorituksella saatiin peräti 231 pistettä.

Aika odotettu suoritus kaikkiaan. Mikä harmitti oikeastaan eniten oli Aplan käytös kehässä… Haukahtelua kuului häiritsevästi. :( Miten suhteellisen hiljaisesta tokoilijastani onkin tullut viime aikoina noin kova äänenkäyttäjä… Ei yhtään kiva alkaa tuotakin ongelmaa vielä kitkeä pois. Osittain johtuu varmasti halliolosuhteista; ei olla parin viime vuoden aikana oltu halleissa muuten kuin agin merkeissä eli kaiketi kierrokset nousevat jo itse hallista (vaikka olisikin meille ”korkkaamaton”). Ehkä myös ollaan tehty niin vähän tokoa, että sitten kun pääsee tositoimiin niin intoa on liikaa… Mutta luulen kyllä, että agi on opettanut Aplan purkamaan kierroksia haukkumalla. Toivottavasti tässä ei ole toivoton urakka edessä tuon ääntelyn kitkemisessä. Ainakin treeneissä (siis tokon puolella) pitää ottaa nyt tosi tiukka linja, että ääntelyä ei sallita tippaakaan. Pitäisi myös päästä niihin kaivattuihin ryhmätreeneihin joskus. Luulen silti, että emme enää yritäkään kisata halliolosuhteissa. Ensi kevään ja kesän ulkokisoja odotellessa siis…

Rún oli omaa vuoroaan odotellessaan huomattavasti hiljaisempi kuin Apla (sinänsä yllättävää kun muuten on huomattavasti äänekkäämpi tapaus) mutta niin vain silläkin suu kävi sitten kehässä liikaa… Huoh. Luoksepäästävyys kaipaa lisäharjoitusta, sen verran innolla Rún meni tuomaria vastaan pomppimaan. Paikallamakuu meni hyvin (tosin tarvitsi kaksi käskyä maahanmenoon kun ensimmäisellä katseli ihan muualle eikä kuullut mitään). Seuraamisissa kuului välillä ääntelyä (juoksu), välillä esiintyi pientä haahuilua ja eniten virheenä edistämisen yritystä. Kyllä se kotona osaa… Liikkeestä maahan meni täydellisesti. Luoksetulossa taisi jäädä vino perusasento. Liikkeestä seisominen taas hienosti. Hyppy aiheutti haukahduksen ja liikkumisen kun kävelin esteen vieritse (tämä oli oma moka kun sanoin Rúnille tässä väärän käskysanan odottamiseen). Kokonaisvaikutus oli silti kymppi kun haukkumista ei huomioitu. Pisteitä 181,5. Ei voi olla tähänkään tyytyväinen. Koira kyllä osaa asiat mutta suu käy ja keskittyminen on välillä hukassa. Jotenkin tuntuu, että kotitreeneillä ei näiden ongelmien kimppuun enää oikein pääse.

Kaikkiaan ihan hyödylliset mölleilyt vaikka huono maku jäikin suuhun koirien käytöksen puolesta. Eikun vaan lisää treeniä, parempaa treeniä, ja parempaa kuria koirille!

Alla muutama kuva ennen nykyistä loska-lumi-vaihetta: